Muuta tekstin kokoa:

Varaäänenjohtaja

Katja Kolehmainen

Katja Kolehmainen (os. Korkeala) on soittanut selloa 8-vuotiaasta asti opinahjoinaan Espoon musiikkiopisto, Sibelius-Akatemian nuoriso-osasto sekä Sibelius-Akatemia opettajinaan mm. Arto Noras, Erkki Rautio ja Heikki Rautasalo. Vuoden verran (1989-1990) Kolehmainen opiskeli Krakovan musiikkiakatemiassa Witold Hermanin johdolla.

Vuonna 1984 Kolehmainen sijoittui jaetulle 1. sijalle nuorten kamarimusiikkikilpailun duosarjassa. Turun sellokilpailuissa 1986 hän oli yksi finalisteista. Kolehmainen on toiminut Kouvolan kaupunginorkesterin soolosellistinä vuosina 1990-1992 ja Turun filharmonisen orkesterin sellistinä vuodesta 1993. Syksyllä 2011 hänet valittiin TFO:n selloryhmän varaäänenjohtajaksi.

Koska elämä on muutenkin yhtä oppimista ja uuden opettelua, Kolehmainen jatkoi opiskelua Pietarsaaressa Novian barokkilinjalla Lauri Pulakan, Kreeta-Mari Kentalan ja Petteri Pitkon johdolla valmistuen sieltä keväällä 2015. Eipä aikaakaan, niin veri veti jälleen koulunpenkille. Vuoden mittainen huikea yhteisömuusikon erikoistumiskoulutus – muusikkona sairaala- ja hoivaympäristöissä Turun ammattikorkeakoulussa (2017-2018) laajensi muusikkoutta ja musiikillista toimintakenttää. Syttyi kipinä tehdä omia sovituksia.

Syksyllä 2019 Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä palkkasi Kolehmaisen tekemään sairaala- ja hoivamuusikontyötä muutamalla osastolla Turun sairaaloissa ja hoivapaikoissa.

Orkesterityön ohessa Kolehmainen soittaa kamarimusiikkia ja soolokonsertteja sekä tilausesiintymisiä. Keikkailu on vienyt häntä Suomen lisäksi mm. Gruusiaan (nyk. Georgia), Ruotsiin, Venäjälle ja Viroon.

Muusikko ei näköjään osaa olla hiljaa vapaa-aikanakaan. Mukava harrastus käsitöiden lisäksi on alttotorven soitto yhdessä puolison, Markku Kolehmaisen, kanssa. Yhtyeen nimi on MarKat.