Muuta tekstin kokoa:

Uutiset

11.12.2023 10.10

Turun filharmonisen orkesterin Junioriklubi lähtee vuonna 2024 ensimmäistä kertaa kiertueelle asuinalueille ympäri Turkua. Junioriklubi on toiminut TFO:ssa vuodesta 2008 lähtien, ja klubi on järjestetty Konserttitalossa. Konserttitalolla toimivan Junioriklubin rinnalla järjestettävän kiertueen tavoitteena on tavoittaa eri alueiden lapsiperheitä, tuoda orkesteri arkea lähelle ja helposti lähestyttäväksi sekä tutustuttaa lapsia orkesterin toimintaan ja musiikin maailmaan.

”Junioriklubitoiminta on syksyn aikana ollut valtavan suosittua, ja klubi-illat täyttyivät heti, kun ne julkaistiin. Keväällä haluamme tuoda klubin paremmin myös keskusta-alueen ulkopuolelle saavutettavaksi”, kertoo orkesterin tuottaja Anni Niemensivu.

Junioriklubi tarjoaa lapsille mahdollisuuden oppia musiikista hauskalla ja osallistavalla tavalla. Klubissa tutustutaan sinfoniaorkesterin maailmaan, soittimiin ja orkesterin soittajiin. Klubi-iltojen ohjelmassa on muun muassa orkesteriaiheisia leikkejä ja pelejä, muusikoiden vierailuja, soittamista, laulamista ja monenlaisia työpajoja. Ohjaajina kevään klubeissa toimivat musiikkipedagogi Katri Heino ja varhaisiän musiikkikasvatuksen opettaja Satu Kastell.

Klubi-iltojen ajankohdat

Kevätkaudella klubi vierailee Ilpoisten kirjastossa tiistaina 23.1. ja 13.2. sekä Varissuon kirjastossa maanantaina 4.3., 8.4. ja 6.5. Kiertueen lisäksi Junioriklubi järjestetään tuttuun tapaan Konserttitalolla. Kevään klubi-illat Konserttitalolla pidetään keskiviikkona 24.1., 14.2., 20.3., 17.4. ja 15.5.

Filharmonisen Junioriklubin Konserttitalon iltoihin on ennakkoilmoittautuminen orkesterin nettisivujen tfo.fi kautta. Ilpoisten ja Varissuon kirjaston klubeihin on vapaa pääsy. Klubitoiminta on maksutonta, ja klubi on suunnattu 7–10-vuotiaille lapsille.

Kevään konsertit lapsille

Junioriklubitoiminnan lisäksi TFO:n kevätkauteen kuuluu muun muassa konsertteja lapsille ja nuorille. Lasten musiikkisalongissa sunnuntaina 11.2. on luvassa eläinten ja otusten eloa ja oloa kuvailevaa musiikkia Aura of Puppetsin varjoteatterin elävöittämänä. Perjantaina 22.3. ja lauantaina 23.3. TFO esiintyy koko perheen suosikkiyhtye Hevisauruksen kanssa. 

4.12.2023 22.50

Palvelemme sinua läpi joulunajan ja vuodenvaihteen joko puhelimitse tai paikan päällä. Tarkista tästä puhelinmyynnin ja lipunmyynnin aukioloajat. 

Turun konserttitalon puhelinmyynti

Konserttitalon puhelinmyynti on suljettu ajalla 27.–29.12.2023. Muina aikoina palvelemme sinua puhelimitse normaalisti. 

Puhelin: ma–ti ja to–pe klo 9–15, ke klo 9–12
Puh. (02) 262 0333
kulttuuri.myynti@turku.fi

Turun konserttitalon kulttuurikauppa Ars Musica 

Konserttitalon lipunmyynti, kulttuurikauppa Ars Musica on suljettu ajalla 2.–5.1.2024. Muina aikoina palvelemme sinua paikan päällä normaalisti.

Turun konserttitalo, Aninkaistenkatu 9
Ti–pe klo 12–17 ja TFO:n tapahtumien yhteydessä tapahtuman alkuun asti.

Kauppatorin Monitori

Lippuostoksia voit tehdä myös Kauppatorin Monitorissa. 

TFO Webshop 

Verkkokaupasta saat lippuja päivästä ja vuorokaudenajasta riippumatta. 

Iloista joulunaikaa! 

4.12.2023 17.21

Kiitos kuluneesta konserttisyksystä! Toivottavasti se on ollut antoisa. Muista lunastaa kausikorttisi myös seuraavalle kaudelle. 

Kausikortilla saat 10 etua 

  1. Jopa 30 % alennusta kokonaishinnasta.
  2. 15 % alennusta kauteen kuulumattomien konserttien irtolipuista.
  3. Lapsen/opiskelijan kausikortti puoleen hintaan.
  4. Parhaat paikat Konserttitalossa.
  5. Oma paikka säilyy seuraaville kausille.
  6. Kutsuja kausikorttilaisten omiin tilaisuuksiin.
  7. Vaihtuvia etuja Konserttitalon Kulttuurikauppa Ars Musicasta.
  8. Kahvi/tee veloituksetta leivoksen ostajalle Konserttitalon kahvilasta.
  9. Konserttipäivän vaihto maksuttomasti kahteen kertaan esitettävien konserttien kohdalla.
  10. Ensimmäisten joukossa tietoa tapahtumista ja kuulumisista.

Kausikortit ovat myynnissä 11.1.2024 asti.
Oman vanhan paikan voi lunastaa 15.12.2023 mennessä.

Muista myös: SOS: Sävellä oma sarja

Löysitkö ohjelmistosta useamman ihanan konsertin? Jos käyt meillä säännöllisesti, mutta kausikortti tuntuu liian sitovalta, on SOS ratkaisu pulmaan. Sävellä oma sarja ja valitse musiikkitarjonnasta parhaat, juuri itseäsi eniten kiinnostavimmat konsertit. Kun konsertteja on valittuna vähintään viisi, muodostuu yksittäislipuistasi SOS ja saat 15 % alennuksen kokonaishinnasta.

Kysyttävää? Me palvelemme:

2.12.2023 08.50

Baritoni Aarne Pelkosen ja Turun filharmonisen orkesterin Rakas joulu -konserteissa kuullaan tunnelmallisia joulunajan klassikoita torstaina 7.12. klo 19 ja perjantaina 8.12. klo 14 Konserttitalossa. Konserteissa kuullaan muun muassa kappaleet Jouluyö, juhlayö, Sylvian joululaulu ja Sydämeeni joulun teen. Konsertit ovat Pelkosen ja TFO:n 24.11. ilmestyneen Rakas joulu -joululevyn julkaisukonsertit. Jutta Seppinen johtaa orkesteria konserteissa.

Rakas joulu -levyllä on yhdeksän rakastettua jouluklassikkoa sekä kaksi uutta sävellystä, joista kappale Talvilaulu on Aarne Pelkosen oma sävellys ja kappale Metsän joulu Antti Suonion sävellys. Levyllä TFO:ta johtaa Antti Rissanen.

Baritoni Aarne Pelkonen on nuoren polven kysytyimpiä ooppera- ja konserttilaulajia Suomessa. Hän on 2013 Lappeenrannan laulukilpailun voittaja, ja 2015 Sibelius-laulukilpailun voittaja ja lumonnut yleisönsä niin ooppera- kuin liedlavoilla puhuttelevilla tulkinnoillaan. Vuonna 2023 Pelkonen viettää 10-vuotistaiteilijajuhlaansa.

Kapellimestari ja mezzosopraano Jutta Seppinen on johtanut useita orkestereita Suomessa ja ulkomailla. Seppinen on monitaideryhmä CHANGEnsemblen perustaja ja Key Ensemblen taiteellinen johtaja.

Osta liput 

Kuuntele Rakas joulu -levyä

Katso Aarne Pelkosen tervehdys

 

29.11.2023 09.11

Esther Yoo on joutunut peruuttamaan esiintymisensä, ja viulisti Petteri Iivonen korvaa Yoon Titaaninen sinfonia -konserteissa torstaina 30.11. klo 19 ja perjantaina 1.12. klo 18. 

Ohjelmistoon ei tule muutoksia, ja Iivonen tulkitsee Samuel Barberin viulukonserton. 

Petteri Iivonen on yksi viime vuosien menestyneimmistä suomalaisista viulutaiteilijoista, jonka soittoa on ylistetty muun muassa virheettömän tekniikan (Il Gazzettino) ansiosta. Vuonna 2010 Iivonen sijoittui toiseksi kansainvälisessä Jean Sibelius -viulukilpailussa ja hän on legendaarisen Opéra National de Paris 1. konserttimestari.

Lue lisää konserteista ja osta liput

 

27.11.2023 10.47

Sunnuntain kamarimusiikkikonsertti 3.12. klo 16 Betel-kirkossa esittelee alttoviulua ja kontrabassoa pääroolissa. Heti konsertin kärkeen päästään etelän maisemiin Efrain Oscherin teoksen Escenas del Sur alttoviululle ja kontrabassolle viemänä. Oscher on säveltäjä, sovittaja ja huilisti, jolle musiikki on keino kertoa tarinoita. Erwin Schulhoffin Concertino huilulle, alttoviululle ja kontrabassolle toimii teokselle kontrastina. Iltapäivä päättyy Sergei Prokofjevin monipuoliseen g-molli-kvintettoon.

Konsertissa esiintyvät TFO:n muusikot Isa Halme, viulu, Mari Viluksela, alttoviulu, ohjelmistosuunnittelu, Per Björkling, kontrabasso, ohjelmistosuunnittelu, Sara Antikainen, huilu, Jun Saotome, oboe sekä Matteo Mastromarino, klarinetti.

Osta liput ja lue lisää

27.11.2023 10.42

Esther Yoo on klassisen musiikin kirkkaimpia tähtiä. Hän nousi kuuluisuuteen 16-vuotiaan vuonna 2010 saavutettuaan historian nuorimpana viulistina palkintosijan Sibelius-viulukilpailussa. Turun filharmonisen orkesterin konserteissa torstain 30.11. klo 19 ja perjantaina 1.12. klo 18 Yoo esittää Samuel Barberin viulukonserton. Tiroler Symphonieorchester Innsbruckin ylikapellimestari Kerem Hasan johtaa orkesteria. Torstain konserttia edeltää Varaslähtö klo 18.15. Tilaisuudessa tutustutaan illan taiteilijoihin ja ohjelmaan.

Konsertit alkavat Iánnis Xenákiksen Metastaseis-teoksella. Matemaatikko, arkkitehti ja säveltäjä Xenakis soveltaa teoksissaan todennäköisyyslaskelmia, hyperbolisia paraboloideja ja muita matemaattisteoreettisia lähtökohtia. Barberin musiikki on uusromanttista, kaunista ja melodista, ja viulukonsertto on siitä vahvistus. Konsertti päättyy Gustav Mahlerin sinfoniaan nro 1. Mahler antoi sinfonialleen lisänimen ”Titaani”, mutta luopui nimestä myöhemmin. Titaanin kokoa sinfoniassa kuitenkin on noin tunnin pituudellaan ja suurella orkesterikokoonpanollaan.

Osta liput ja lue lisää

 

                                                                   

 

 

 

 

23.11.2023 09.06

Turun filharmonisen orkesterin kevätkauden koko ohjelma on julkaistu ja liput ovat myynnissä.

TFO:n päävierailija Christian Kluxen avaa orkesterin kevätkauden torstaina 11.1. klo 19 ja perjantaina 12.1. klo 18 Konserttitalossa. Kluxen häikäisi turkulaisyleisön marraskuussa tiivistunnelmaisella tulkinnallaan Johannes Brahmsin Ein deutsches Requiemista, ja kevään avajaiskonserteissa ohjelma koostuu jälleen romantiikan ajan musiikista. Tammikuun konserteissa kuullaan Richard Straussin laulusarja Vier letzte Lieder sopraano Christina Nilssonin kanssa sekä Rued Langgaardin lähes elokuvallisesti pauhaava sinfonia nro 1. Konsertteja edeltää konserttivieraille avoin Varaslähtö, jossa tutustutaan illan taiteilijoihin ja ohjelmaan.

Sinfoniasarja täynnä musiikkiherkkua

Tammikuussa sinfoniasarja jatkuu perjantaina 19.1. wieniläisklassisella ohjelmistolla. Kapellimestari Bernard Labadien johdolla kuullaan Joseph Haydnin ja W. A. Mozartin musiikkia, joista Andreas Brantelidin tulkintana on luvassa Haydnin sellokonsertto. Klassikoiden ystäville on vuorostaan luvassa nautintoa torstaina 25.1. ja perjantaina 26.1., kun Julian Rachlin palaa Turkuun ja esittää Felix Mendelssohnin viulukonserton, yhden maailman kuuluisimmista konsertoista.

Helmikuussa TFO vie yleisönsä Roomaan, kun kapellimestari Fabien Gabel tarjoilee yksi toisensa jälkeen elegantimpia tuliaisia suoraan Italiasta. Torstai-illan aikana 1.2. kuullaan muun muassa Giacomo Puccinin ja Giuseppe Verdin säveliä. Värikylläisyyttä talviloman kynnykselle tuovat kapellimestari Gergely Madaras sekä huilisti Noemi Gyori. Helmikuiset konsertit 15.–16.2. tarjoavat Jacques Ibertin huilukonserton solistista säihkettä sekä Pjotr Tšaikovskin viidennen sinfonian värikkäitä ja tunteisiin tarttuvia säveliä.

Maaliskuussa estradin saavat TFO:n konserttimestarit Matti Koponen ja Philip Zuckerman perjantaina 8.3. Kaksikko on luonut kerroksellisen ohjelman, joka vuoristoradan tavoin vie kuulijaa tyylistä ja vuosisadasta toiseen. Ilta tarjoaa musiikkia aina J. S. Bachista Beethoveniin ja Max Richteriin. Torstain 14.3. konsertissa Irina Zahharenkova tulkitsee Henryk Góreckin hengästyttävän cembalokonserton. Erle Kontin johtamaan iltaan mahtuu myös Jean Sibeliuksen rakastettu ja valoisa toinen sinfonia.

Huhtikuu alkaa myrskyisästi kapellimestari Anu Talin ja pianisti Mishka Rushdie Momenin kanssa 11.–12.4. Erkki-Sven Tüürin "myrskyloitsu” aloittaa illan. Solistinumerona Momen esittää Mozartin 23. pianokonserton ja ilta huipentuu Antonín Dvořákin hittiin eli 9. sinfoniaan, ”Uudesta maailmasta”. Torstaina 18.4. Kahdeksan vuodenaikaa -konsertissa TFO:ta johtaa jälleen päävierailija Christian Kluxen. Solistina nähdään thereminin soittaja Carolina Eyck, joka esittää konsertin nimikkoteoksen, Kalevi Ahon konserton thereminille ja kamariorkesterille. Konsertti juhlistaa maaliskuussa 75 vuotta täyttävää Kalevi Ahoa, johon päästään tutustumaan jo konsertin etkoilla klo 17.30 alkaen. Perjantaina 26.4. Pohjoisia väreitä -konsertissa kapellimestari Emilia Hoving ja sellisti Amalie Stalheim tarttuvat skandinaaviseen ohjelmistoon.

Toukokuussa TFO konsertoi jälleen nuorten solistien kanssa keskiviikkona 8.5. Jo perinteeksi muodostuneen nuorten solistien konsertin johtaa Kristian Sallinen. Sinfoniakausi päättyy torstaina 16.5. kapellimestari Christoph Poppenin ja pianisti Laura Mikkolan kanssa. Mikkolan käsittelyssä kuullaan Maurice Ravelin jazz-vivahteinen pianokonsertto, ja lopuksi kesän valoa ja iloa pulppuava Felix Mendelssohnin neljäs sinfonia päättää illan.

Konsertteja jokaiseen makuun ympäri Turkua

Tuomiokirkossa TFO konsertoi torstaina 8.2. osana Katedraali soi -viikkoa sekä pitkäperjantaina 29.3., jolloin kuulijoille on luvassa Pekka Kostiaisen Pääsiäisoratorio Ville Matvejeffin johdolla.

TFO:n muusikoiden suunnittelemat kamarimusiikkikonsertit vievät kuulijat nauttimaan monipuolisista konserttikokonaisuuksista Pyhän Henrikin ekumeeniseen Taidekappeliin sunnuntaina 21.1., Turun linnaan sunnuntaina 3.3., Vanhalle raatihuoneelle 24.3. sekä Sibelius-museoon lauantaina 20.4. ja sunnuntaina 5.5.

Toukokuussa TFO:n muusikot karkaavat Konserttitalolta. Bongaa muusikko! -viikon aikana orkesteri konsertoi muun muassa Timo Lassy Trion kanssa Ruissalon telakalla torstaina 23.5. Viikon kaikki tapahtumat 20.–25.5. julkaistaan kevään aikana.

Kevätkaudesta on jo aiemmin julkaistu Abba – Gimme! Gimme! Gimme! -konsertit lauluyhtye Rajattoman kanssa 29.2.–2.3. sekä Hevisaurus – Sinfonisesti räyh! -konsertit koko perheen suosikkiyhtye Hevisauruksen kanssa 22.–23.3.  Lisäksi TFO tuottaa yhteistyössä Turun Kaupunginteatterin ja Saaristo-oopperan kanssa “Ihminen parhaan kykynsä mukaan”-kamarioopperan, jonka kantaesitys torstaina 4.4. sekä 9 muuta esitystä nähdään Kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä huhtikuussa.

Osta lippuja

Tutustu kauden konsertteihin tästä.

 

21.11.2023 09.10

Turun kaupungin perinteiset itsenäisyyspäivän juhlakonsertit järjestetään keskiviikkona 6.12. klo 12 ja 15 Turun konserttitalossa. Turun filharmonista orkesteria johtaa Jutta Seppinen ja solistina on sellisti Tatu Kauppinen. Tatu Kauppinen voitti ensimmäisen palkinnon Turun sellokilpailussa vuonna 2022 ja opiskelee tällä hetkellä Berliinin filharmonikkojen Karajan-orkesteriakatemiassa. Kapellimestari ja mezzosopraano Jutta Seppinen on monitaideryhmä CHANGEnsemblen perustaja ja Key Ensemblen taiteellinen johtaja.

Juhlapuhujana klo 12 konsertissa on pormestari Minna Arve ja klo 15 konsertissa Turkuseura ry:n hallituksen puheenjohtaja Maija Palonheimo. Klo 12 konsertti lähetetään myös suorana verkossa osoitteessa tfo.fi/live.

Ohjelma koostuu jälleen kotimaisen musiikin parhaista paloista. Konsertit alkavat Erkki Melartinin Juhlamarssilla näytelmästä Prinsessa Ruusunen. Juhlapuheen jälkeen kuullaan Jean Sibeliuksen Valse triste. Tatu Kauppinen tulkitsee solistina Aulis Sallisen Don Juanquixoten yölliset tanssit, jonka jälkeen on luvassa Oskar Merikannon Valse lente N–E. Fougstedt sovituksena orkesterille. Konsertit päättyvät Sibeliuksen Finlandiaan sekä Fredrik Paciuksen Maamme-lauluun.

Vapaaliput jaetaan Filharmonian päivänä lauantaina 25.11.

Itsenäisyyspäivän juhlakonserttien vapaaliput jaetaan lauantaina 25.11. klo 12 Turun konserttitalossa. Paikkalippuja jaetaan 2 kappaletta per hakija. Lippujaossa on mahdollisuus valita, haluaako liput klo 12 vai klo 15 konserttiin. Mahdollisesti ylijääviä lippuja voi tiedustella Konserttitalon lipunmyynnistä tiistaista 28.11. alkaen. Lipunmyynti on avoinna ti–pe klo 12–17 osoitteessa Aninkaistenkatu 9. 

Filharmonian päivänä 25.11. Konserttitalossa on lisäksi mahdollista tehdä edullisia lippulöytöjä Turun filharmonisen orkesterin tuleviin konsertteihin sekä levy- ja tuoteostoksia.

17.11.2023 15.08

Tunnelmallisissa joulukonserteissa torstaina 7.12. klo 19 ja perjantaina 8.12. klo 14 suosikkibaritoni Aarne Pelkonen ja TFO esittävät joulunajan klassikoita 24.11. julkaistavalta Rakas joulu -levyltä. Levyltä on julkaistu maistiaisena Talvilaulu. 

Aarne Pelkonen on 2013 Lappeenrannan laulukilpailun voittaja, ja 2015 Sibelius-laulukilpailun voittaja. Hän on lumonnut yleisönsä niin ooppera- kuin liedlavoilla puhuttelevilla tulkinnoillaan. 

Osta liput