Muuta tekstin kokoa:

Psst! Meni jo.

Erja Lyytinen & Friends: Blue Christmas

Tänä jouluna on luvassa jotain todella erityistä, kun Erja Lyytinen nostaa kitarat yhtyeensä ja muusikkoystäviensä kanssa lumiseen rekeen ja lähtee yhteiselle joulukiertueelle pitkin Suomen konserttilavoja!

Solistit esittelevät taitojaan kaksi tuntia kestävässä konserttikokonaisuudessa. Ilta huipentuu solistien yhteismusisointiin, joten luvassa on huikea ja ikimuistoinen elämys  paikan päälle saapuvalle yleisölle.

Blue Christmas - kiertueen ohjelma on nimensä mukaisesti blues-henkinen, ja seokseen on lisätty aimo annos soulia ja rokkia vierailevien solistien mukaisesti. Konsertissa kuullaan myös jouluun liittyvää materiaalia ja juhlistetaan joulun odotusta. Luvassa on siis monipuolinen kattaus pitkänlinjan muusikoilta.

Brittiläisen musiikki-lehdistön slide-kitaran kuningattareksi ylistämä kitaristi, laulaja ja lauluntekijä Erja Lyytinen on rakentanut itselleen menestyksekästä uraa kotimaassa ja ulkomailla. Lyytistä, joka on uuden 2010-luvun blues-buumin kirkkaimpia tähtiä, on povattu aikansa ikoniksi Joe Bonamassan ja Joanne Shaw Taylorin kaltaisten artistien rinnalle. Lyytisen viimeisimmällä Stolen Hearts -  albumilla on mukana Rolling Stones tuottaja Chris Kimsey ja levy onkin saanut suitsutusta maailmalla.

Laulaja ja kitaristi Sami Saari on tituleerattu “Suomisoulin kuninkaaksi” sekä “Suomalaisen soulmusiikin kummisedäksi”. Hänen soolouransa alkoi vuonna 1997, ja ennen sitä hän on ollut osana mm. Veeti & Velvets - lauluyhtyettä. Sami on vieraillut useasti myös Suomen menestyksekkäimmän rap-artisti Cheekin kappaleilla. Saari on tunnettu energisistä esiintymisistään, mutta myös tyylistään pukeutua vintagepukuihin ja kenkiin. Sami Saari on yksinkertaisesti artisti, joka täytyy nähdä ja kokea lavalla!

Maria Hänninen on laulaja, lauluntekijä ja multilahjakas muusikko. Laulamisen ohella hän soittaa kitaraa, viulua ja bassoa. Hän on soittanut tunnetuimpien  suomalaisten legendojen kuten Pelle Miljoonan ja Dave Lindholmin sekä Freud, Marx, Engels & Jung - yhtyeen kanssa. Hänninen keikkailee ahkerasti ympäri Suomea esittäen sekä omaa tuotantoaan että lainakappaleita. Tämä todellinen  rock ‘n’ roll  - laulajatar Janis Joplinin hengessä on ainutlaatuinen suomalaisessa musiikkiskenessä. Ei siis ihme, että hän on kovin kysytty studiomuusikko eri artistien ja yhtyeiden keskuudessa; Hänninen on esiintynyt muusikkona yli 100 levyllä ja julkaisulla. 


Yhtye Erja Lyytinen kitara & laulu, Maria Hänninen kitara & laulu &  viulu, Sami Saari kitara & laulu, Kasperi Kallio koskettimet, Tatu Back basso, Iiro Laitinen rummut

Esityksen kesto n. 2h 15min, sis. väliaika 20min

TILAA VÄLIAIKATARJOILUT: http://konserttitalocatering.webink.fi/

Konsertti on ikärajaton.

Tapahtuman tuottaa Bluesland Productions Oy.

www.bluesland.fi - www.erjalyytinen.com

Turun konserttitalo
Lauantai
25.11.2017 19:00
Liput
41,00 € | 38,00 €