MUUTA TEKSTIN KOKOA:
To 31.8.2017
19.00
Turun konserttitalo

Psst! Meni jo.

Musiikki yhdistää -konsertti

Musiikki lohduttaa vaikeina aikoina. Musiikki yhdistää eri taustan omaavia ihmisiä. Se ei tunnista kansallisia tai kulttuurillisia eroja. Musiikki tuo ihmisiä kaikkialta maailmasta Turkuun.
Elokuun 18. päivän tragedia vaikuttaa kaikkiin turkulaisiin. Musiikki yhdistää -konsertti pyrkii tarjoamaan kaikille turkulaisille mahdollisuuden ilmaista suruaan ja kunnioittaa uhreja yhdessä. Konserttilla pyritään edistämään harmonisen ilmapiirin syntyä Turkuun.

Monitaustaiset muusikot soittavat ja laulavat musiikkia, joka on syntynyt paikallisesti, mutta on globaalia. Musiikki ylittää kaikki raja-aidat. Musiikki tuo meidät yhteen yhteisöksi. Surullisen tapahtuman kertomukset ja tunteet voidaan jakaa.

Kaikki ovat tervetulleita. 
Ei pääsymaksua eikä esiintymispalkkioita. 
Tämän tapahtuman järjestävillä vapaaehtoisilla on vahva luottamus viranomaistoimintaan. Kaikki tehdään yhteisen hyvän vuoksi, tuomalla yhteen ihmisiä yhteiskunnan eri puolilta – musiikin voimalla.
 

Mukana muun muassa:

Turun filharmonisen orkesterin kvartetti
Ilana Gothóni, viulu
Marjaana Holva, viulu
Helinä Nissi, alttoviulu
Katja Kolehmainen, sello 
http://www.tfo.fi/fi/orkesteri/muusikot 

Jussi Fredriksson, piano
Jussi Fredriksson on kotimaisen jazzin keskeisimpiä muusikoita. Fredriksson konsertoi aktiivisesti Suomessa ja ulkomailla sekä pianistina että rumpalina. Monipuolinen muusikko on julkaissut yhteensä seitsemän kiiteltyä albumia Euroopassa, Aasiassa sekä USA:ssa. Jazzmusiikin ja taiteilijoiden oikeuksien puolestapuhujana tunnettu Fredriksson toimii myös Jazz City Turku -hankkeen koordinaattorina sekä tohtorikoulutettavana Sibelius-Akatemialla. http://www.jussifredriksson.com/ 

Barbora Xu, guzheng, kantele ja laulu
Barbora Xu yhdistää musiikissaan suomalaisia kansanlauluja, kiinalaisia perinteitä ja uusia ajatuksia. Hän soittaa kiinalaista guzhengia, suomalaista kannelta ja laulaa. www.baroraxu.com 

Daniel Gordon, saksofoni
Daniel toimii musiikin professorina Plattsburghissa, Yhdysvalloissa. Hänen pääinstrumenttinsa on saksofoni. Turkulaiseen musiikkielämään hän osallistuu täällä ollessaan myös kuorolaulajana.
http://web.plattsburgh.edu/academics/music/faculty/gordon.php 

Faisal Shah, rabab, kitara ja laulu
Faisal Shah on kotoisin Pakistanista. Hän on ammatiltaan valokuvaaja ja muutti Suomeen vuonna 2012. Hän soittaa erilaisia perinteisiä soittimia ja kappaleita. Esiintymiskielet ovat urdu, sindhi ja englanti.

Tero-Petri, kitara ja laulu
Tero-Petri Suovanen on turkulainen laulaja-lauluntekijä, joka on aiemman bändiuran jälkeen julkaissut neljä sooloalbumia. Uusin Korvaamattomat -yhtyeen kanssa äänitetty ”Parantavat sanat” -levy julkaistiin tammikuussa. Tero-Petrin keikoilla koukitaan ihmisen tunneskaala läpi sen monimuotoisuudessaan. http://www.tero-petri.com/ 

Bhekie Matambo Ngobese, runo

Ronskibiitti, rap
Ronskibiitti on pitkän linjan turkulainen vaihtoehto hip hop ryhmä, joka on tullut tunnetuksi energisistä esiintymisistään ja ajoittain kantaaottavista teksteistään. Vuodesta 2003 asti aktiivisesti keikkailleelta kokoonpanolta on tulossa uusi albumi lähitulevaisuudessa. 
https://www.facebook.com/Ronskibiitti/ 

Johanna Kellomäki, akrobatia
Johanna on monipuolinen sirkustaiteilija. https://www.facebook.com/Circus-Johku-703744056324685/ 

Tapahtuma Facebookissa

Hinta 0,00 / 0,00 / 0,00 €