Muuta tekstin kokoa:

Ari-Pekka Mäenpää kantaesittää Kalevi Ahon patarumpukonserton

Perjantaina 22.4. klo 19 Konserttitalossa nähdään harvinainen solistisoitin, kun filharmonikkojen solistiksi nousee patarumpujen äänenjohtaja Ari-Pekka Mäenpää. Mäenpää kantaesittää Kalevi Ahon patarumpukonserton. Väliajan jälkeen kuullaan Antonin Dvořákin rakastettu hittisinfonia nro 9 ”Uudesta maailmasta”. Konsertin johtaa Erkki Lasonpalo. Konsertti lähetetään suorana verkkolähetyksenä osoitteessa www.tfo.fi. Konsertti on lisäksi twitter-konsertti, jossa konserttia voi kommentoida reaaliajassa sosiaalisessa mediassa tunnisteella #leiflive.

 

Patarumpukonsertto syntyi Ari-Pekka Mäenpään toiveesta: hän ei ollut täysin tyytyväinen yhteenkään olemassa olevaan patarumpukonserttoon ja pyysi Kalevi Ahoa säveltämään konserton. Aho kuvailee, että ”patarummut ovat hieno, erittäin vaativa orkesteri-instrumentti, mutta konserttosoittimena ne ovat haasteelliset” ja kertoo ennen sävellystyön aloittamista käyneensä Turussa tapaamassa Mäenpäätä, joka esitteli perusteellisesti instrumenttia ja kertoi sen mahdollisuuksista. Viidestä yhtäjaksoisesti soitettavasta osasta koostuva patarumpukonsertto alkaa yli 30 tahtia pitkällä patarumpujen hiljaisella melodialla.

 

Erkki Lasonpalo suoritti kapellimestaridiplominsa vuonna 2012 erinomaisin arvosanoin. Siitä lähtien Lasonpalo on vieraillut useissa Suomen kaupunginorkestereissa ja mm. Kansallisoopperassa. Lisäksi Lasonpalo on toiminut Heinäveden Musiikkipäivien taiteellisena johtajana vuodesta 2014.

 

Ari-Pekka Mäenpää on soittanut Turun filharmonisessa orkesterissa vuodesta 2001 lähtien, ensin lyömäsoitinten, myöhemmin patarumpujen äänenjohtajana. Lisäksi hän opettaa Turun konservatoriossa ja Turun AMK:n taideakatemiassa. Mäenpää on lisäksi esiintynyt kamarimuusikkona kaikilla maamme tärkeimmillä musiikkifestivaaleilla.

 

Uusi maailma Turun konserttitalossa pe 22.4. klo 19.00. Varaslähtö klo 18.00. Nettikonsertti. Leiflive. Erkki Lasonpalo, kapellimestari, Ari-Pekka Mäenpää, patarummut. Turun filharmoninen orkesteri. 21/16/9€.

 

Kevään kamarimusiikkisarja päättyy kesäisiin säveliin

 

Sunnuntaina 24.4. klo 15 Villa Marjaniemessä nautitaan lähestyvästä kesästä. Turun filharmonisen orkesterin muusikot esittävät kevään viimeisessä kamarimusiikkikonsertissa 1900-luvun suosittua musiikkia pienyhtyeille. Konsertissa kuullaan ranskalaisen Jacques Ibertin Trois pièces brèves, saksalaisen Paul Hindemithin eloisa Pieni kamarimusiikki puhallinkvintetille, György Ligetin erilaisilla sointiväreillä leikittelevä Kuusi bagatellia puhallinkvintetille ja Samuel Barberin vapaasti polveileva Summer Music.

 

Summer Winds Villa Marjaniemessä su 24.4. klo 15.00. Niamh McKenna, huilu, Takuya Takashima, oboe, Olli Leppäniemi, klarinetti, Arvid Larsson, fagotti, Annu Salminen, käyrätorvi. Ibert – Hindemith – Ligeti – Barber. 21/16/9€.