Muuta tekstin kokoa:

TFO konsertoi ympäri kaupunkia 9.–14. toukokuuta

Turun filharmoninen orkesteri viettää perinteeksi muodostunutta jalkautumisviikkoaan tänä keväänä 9.–14. toukokuuta. Jalkautumisviikon ideana on, että orkesterin muusikot esiintyvät pienkokoonpanoissa ympäri kaupunkia yllättävissä ja erikoisissa paikoissa tuoden musiikin osaksi kaupunkilaisten arkea.

Tällä kertaa myös yleisöllä oli mahdollisuus vaikuttaa tapahtumapaikkojen valintaan, kun ehdotuksia esiintymispaikoiksi sai esittää marraskuun aikana. Mielenkiintoisimmat ja suosituimmat paikat pääsivät myös mukaan viikon konserttiohjelmaan. Viikon aikana järjestetään yhteensä 35 esiintymistä. Kaikki jalkautumisviikon konsertit ovat yleisölle pääsymaksuttomia.

Tänä vuonna orkesteri esiintyy pienissä kokoonpanoissa mm. Turun ostoskeskuksissa Forum Korttelissa, Hansakorttelissa ja Skanssissa. Yksi keskisistä esiintymispaikoista on myös Turun kaupungin pääkirjasto, jossa orkesteri esiintyy neljässä konsertissa. Hieman poikkeuksellisempia konserttipaikkoja ovat Föri sekä Stockmann Herkun hissi ja kodinosasto, jossa kuullaan harppumusiikkia. Tuomiokirkon kellotornista puolestaan soitetaan trumpetilla iltasoitto. Taiteilija Jan-Erik Anderssonin Life on a Leaf -talossa järjestetään kaksi kotikonserttia, joissa kuullaan amerikkalaisten säveltäjien musiikkia 1900–2000-luvuilta. Konserttiviikon päättää nykymusiikkiin keskittyvä rento baarikonsertti Bar Kukassa.

Jalkautumisviikon musiikkiohjelmisto vaihtelee barokin ja klassismin tunnetuimmista säveltäjistä aina minimalismiin ja tangoon sekä kulmikkaisiin nykymusiikkiteoksiin. Tarkemmat tiedot konserttien esiintyjistä ja esitettävistä kappaleista löytyy orkesterin nettisivujen tapahtumakalenterista.

Jalkautumisviikon aikana käydään myös yleisökilpailu sosiaalisessa mediassa. Yleisö voi osallistua kilpailuun ottamalla konserteista kuvia ja merkitä ne hashtagilla #bongaamuusikko. Kaikkien osallistujien kesken arvotaan palkintoina mm. lippupaketteja TFO:n syyskauden konsertteihin. Kilpailussa palkitaan myös useimmasta eri konsertista kuvan ottanut kilpailija. Ehtona kilpailuun osallistumiselle on, että kilpailijan ottaman kuvan pitää olla julkinen.

 

Pysy mukana viikon konserteissa Facebookin kautta: https://www.facebook.com/events/226216814413896/