MUUTA TEKSTIN KOKOA:

Kapellimestarikomeetta Klaus Mäkelä Turussa!

Kapellimestarikomeetta Klaus Mäkelä johtaa Turun filharmonista orkesteria torstaina ja perjantaina 15.–16.11. klo 19 Konserttitalossa. Suomi–Venäjä-nimisessä konsertissa kuullaan Šostakovitšin ja Melartinin 5. sinfoniat sekä Zinovjevin energinen ja rytminen Batteria.

Konsertit aloittava Batteria on Yleisradion tilausteos ja kappale kantaesitettiin Musica Nova -festivaalin avajaiskonsertissa 1.2.2017 Helsingin Musiikkitalossa. Sittemmin teos on saanut uusintaesityksiä mm. Ruotsin radion sinfoniaorkesterin ja Tampere Filharmonian konserteissa kapellimestari Klaus Mäkelän johdolla.

Säveltäjä Sauli Zinovjev kertoo teoksestaan: ”Vuonna 2016 säveltämäni Batteria (suom. akku, rumpusetti, tykistö) jatkaa tutkimusmatkaani kohti energistä ja virtuoottista musiikkia, mutta myös suuntaa ilmaisuani kohti ulkomusiikillisempia aiheita. Batterian rytmiikka on kauttaaltaan vahvasti sidoksissa pulssiin aina primitiivisestä neljäsosasykkeestä kellontarkkaan vääjäämättömään nakutukseen.”

Erkki Melartinin 5. sinfonia edustaa suomalaista kansallisromantiikkaa. Säveltäjä sai vaikutteita venäläisestä musiikista. Konsertin päättää Dmitri Šostakovitšin 5. sinfonia, jonka yleisö otti heti omakseen ja kantaesitys Leningradissa sai hurmioituneet suosionosoitukset.

Kapellimestari ja sellisti Klaus Mäkelä on Ruotsin radion sinfoniaorkesterin päävierailija ja Tapiola Sinfoniettan taiteellinen partneri. Klaus Mäkelä debytoi viime kaudella ympäri maailmaa eri orkestereiden kanssa uusintakutsuin. Hän on johtanut lähes kaikkia suomalaisia sinfoniaorkestereita.

Suomi – Venäjä Turun konserttitalossa to ja pe 15.–16.11.2018 klo 19.00. Verkkokonsertti to 15.11. klo 19. Klaus Mäkelä, kapellimestari, Turun filharmoninen orkesteri. Zinovjev – Melartin – Šostakovitš. Liput 25,50/20,50/9,50 €.