Muuta tekstin kokoa:

Nuoret ja lahjakkaat Roozemanit

Roozemanin sisarusduo, eli viulisti Rebecca ja sellisti Jonathan nähdään TFO:n solisteina torstaina 28.2. Roozemanit tulkitsevat Camille Saint-Saënsin ilmaisuvoimaisen teoksen Muusa ja runoilija. Teos rakentuu viulun ja sellon vuoropuhelulle.

Konsertissa kuullaan lisäksi Joseph Haydnin sinfoniat "Aamu" ja "Ilta"  sekä Magnus Lindbergin Arena 2. Konsertin johtaa monipuolinen Taavi Oramo, joka tunnetaan kapellimestariuransa lisäksi laulajana, klarinetistina ja tietokonemuusikkona. 

Viulisti Rebecca Roozeman on soittanut orkesterien solistina kymmenenvuotiaasta asti. Roozeman on palkittu useissa kilpailuissa, ja ensipalkintoja on tullut mm. kansainvälisessä Young Musician kilpailussa Tallinnassa 2011 sekä kansainvälisessä Leonid Kogan -viulukilpailussa Brysselissä keväällä 2018. Kesällä 2018 Rebecca Roozeman pääsi maineikkaaseen kansainväliseen Ozawa Akatemiaan. Hän on esiintynyt myös useilla musiikkifestivaaleilla Suomessa, Hollannissa ja Kiinassa veljiensä pianisti Jan-Paulin ja sellisti Jonathanin kanssa. Yhdessä he ovat Trio Roozeman.

Sellisti Jonathan Roozeman on työskennellyt muun muassa Mariinski orkesterin, Pietarin filharmonisen orkesterin, Suoman radion sinfoniaorkesterin ja Tokion uuden kaupunginorkesterin kanssa. Vuonna 2015 Jonathan oli yksi Tšaikovski -kilpailun voittajista (nuorin osallistuja) ja vuonna 2012 hän voitti toisen palkinnon Hollannin kansallisessa sellokilpailussa. Hän pääsi finaaliin vuoden 2015 Naumbergin kansainvälisessä sellokilpailussa ja vuoden 2013 Porto Premio Suggia -kilpailussa. Samana vuonna hän saavutti kansainvälisen Paulon sellokilpailun semifinaalin. Jonathan opiskelee parhaillaan Kronbergin akatemiassa Frans Helmersonin johdolla.

Taavi Oramo on kapellimestari, laulaja, klarinetisti ja tietokonemuusikko. Oramo teki menestyksekkään kapellimestaridebyyttinsä Tapiola Sinfonietan kanssa vuonna 2017. Vuonna 2018 Oramo on esiintynyt mm. Lahti Sinfonian ja Radion Sinfoniaorkesterin kapellimestarina ja johtanut mm. Heinz-Juhani Hofmannin ja Lauri Kilpiön kamarioopperoiden kantaesitykset.

Muusa ja runoilija to 28.2. klo 19 Konserttitalossa.

Osta liput
Turun kulttuurikauppa Ars Musica, Aninkaistenkatu 9. Avoinna arkisin klo 12-17.
Lippu.fi verkkokauppa