|
|||||||||||
|
Sisältö« Takaisin edelliselle sivulle 18.6.2012 Lähes kolmasosa 2011-produktioista jatkuu Kulttuuripääkaupunkivuoden suosikit jälleen täällä
Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden yleisösuosikit nähdään ja koetaan Turussa uudestaan tänä kesänä. Kulttuuri jatkaa vahvana kaikkialla Turussa, vaikka kulttuuripääkaupunkivuosi onkin ohi. Vuoden 2011 toimintaa jatkaa yli 50 Turku 2011 -säätiöltä jatkorahoitusta saavaa hanketta. Tavoitteena on juurruttaa vuoden 2011 parhaat tapahtumat ja hankkeet osaksi pysyvää turkulaista kulttuurielämää. Parhaillaan on käynnissä Vähätorilla järjestetään toista kertaa uutta perunaa juhlistavat Neitsytperunafestivaalit ja juhannuksen jälkeen Aurajoen varteen avautuu Sipulisauna, The Sounding Dome. Joessa kelluu jo viime kesänä kaupunkilaisia ja turisteja ihastuttanut haahkateos Tasapainoilua. Väriä, elämää ja musiikkiaHeinäkuussa Turkuun saapuu uudestaan myös supersuosittu värilabyrintti Colourscape ja kaupungissa järjestetään elektronisen musiikin festivaali Turku Modern ja syyskuussa kadut ja Logomon valtaa katutaidetta esittelevä festivaali Eurocultured. Lisäksi suositut Kaupunginosaviikot ovat jo käynnissä eri puolilla Turkua. Kulttuuripääkaupunkivuonna toteutuneesta 167 hankkeesta toimintaansa jatkaa eri muodoissa 52 kappaletta. Joukossa on sekä vuonna 2011 nähtyjä teoksia ja projekteja että täysin uusia kulttuuripääkaupunkivuoden perintöä jatkavia hankkeita. Säätiön tuki kohdistuu erityisesti vuosille 2012-2013Jatkohankkeet perustuvat kulttuurivuoden myönteisimpiin kokemuksiin, jotka on kiteytetty Turku 2011 -jatkoryhmän tekemään jatkoraporttiin. Hankkeet saavat rahoitusta kulttuuripääkaupunkivuoden valmistelleelta ja toteuttaneelta Turku 2011 -säätiöltä. Ryhmä kokosi Valtion taidemuseon ylijohtaja Risto Ruohosen johdolla vuonna 2011 suuren määrän ehdotuksia ja toimenpiteitä, joita Turussa tulisi jatkaa kulttuuripääkaupunkivuoden perinnön juurruttamiseksi. Jatkoraportissa korostetaan erityisesti
Jatkuvuutta edustaa esimerkiksi kulttuuripääkaupunkivuoden innostamana perustettu Aurajokiverkosto ry, joka tuottaa Turkuun jo kesäksi 2012 JÅ Kesä -festivaalit. Turkulaisten taiteilijoiden ja kulttuuritoimijoiden perustama yhdistys kokoaa yhteen Aurajokivarren kulttuuritapahtumat ja markkinoi Aurajokea kulttuurinäyttämönä. Turun lisäksi kulttuuripääkaupunkivuoden anti jatkaa eloaan kansainvälisesti. Tanssiteatteri ERIn Passio kuin myös Kimmo PohjosenHaitaripaini ovat Lontoon ja New Yorkin kiertueilla. Logomon näyttelyistä Liisa ihmemaassa on ollut esillä Espanjan Cádizissa ja Tom of Finland on vuorostaan Tukholman Kulturhusetissa 28.6. alkaen kesän 2012. Aiheeseen liittyensuomenkielinen versio | svensk version | english version Sivua viimeksi päivitetty 18.6.2012 13:19 ja sivu on julkaistu 10.6.2012 0:01 |
||||||||||
LisätoiminnotVerkkopalvelun opaste | Sivukartta | Palaute ja asiointi | Tulosta sivu | Media | Tekstiversio |
|||||||||||

