Kielivalinta

Valitse kieli: suomeksi på svenska in english
 

Haku

 
Tarkennettu haku   Yhteystietohaku

på svenska | in English

 Tekstin koko: a a a a 

Sisältö

« Takaisin edelliselle sivulle

7.5.2012

Fortuna-korttelissa tapahtuu kesällä 2012

Fortuna-korttelista suunnitellaan designiin keskittyvää kauppa-aluetta, jossa korostuu myös tapahtumallisuus. Osana alueen kehittämistä korttelissa järjestetään viime kesän tapaan yleisölle maksuttomia tapahtumia. Tapahtumien kautta yhä useammat löytävät uniikin korttelin ja toisaalta hyvät esiintyjät saavat näkyvyyttä.

Tapahtumakesän avajaisia vietetään keskiviikkona 13.6  ja tästä lähtien piha täyttyy monipuolisista ja mielenkiintoisista tapahtumista joka keskiviikko elokuun puolivälin Taiteiden yöhön asti.

Muutamia tapahtumia on myös viikonloppuisin, kuten esimerkiksi Fortunan Juhannusjuhlat perjantaina 22.6, jolloin koristellaan yhdessä tuumin juhannussalko ja tanssahdellaan perinteisen tanssimusiikin tahdissa. Kesän edetessä luvassa on myös stand up -esityksiä, oopperaa, sirkusta, design-myyjäiset, elävää musiikkia ja elokuvia!

Fortuna-korttelin kehittämishanketta toteuttaa Turun Seudun Kehittämiskeskus yhdessä useiden yhteistyökumppanien kanssa. Hanketta rahoittaa Varsinais-Suomen liitto Euroopan aluekehitysrahastosta. Tarkempaa tietoa ohjelmasta saa Fortuna-korttelin nettisivuilta sekä hankkeen Facebook-sivuilta.

Turun kaupunginhallitus käsittelee Fortuna-korttelin rakennusten korjaamiseen liittyviä asioita maanantaina 7.5. kokouksessaan.

Lisätietoa 


Sivua viimeksi päivitetty 7.5.2012 9:51 ja sivu on julkaistu 7.5.2012 9:51

   

Lisätoiminnot

Verkkopalvelun opaste | Sivukartta | Palaute ja asiointi | Tulosta sivu | Media | Tekstiversio

© 2013 Turun kaupunki | PL 355, 20101 TURKU
Käyntios. Yliopistonkatu 27a | vaihde (02) 330 000 | turun.kaupunki@turku.fi