Kielivalinta

Valitse kieli: suomeksi på svenska in english
 

Haku

 
Tarkennettu haku   Yhteystietohaku

på svenska | in English

 Tekstin koko: a a a a 

Sisältö

Kaakko

Brinkkalan Galleria 26.5.2013 saakka

Päivi Lempisen parhaat palat

Esillä on kokoelma Päivi lempisen värigrafiikkaa vuosilta 2004-13. Hän käyttää työskentelyssään hyväkseen sattumaa kontrastina hyvin tiukoille ja hallituille muodoille.

Päivänsäde

Galleria Berner 26.5.2013 saakka

Toisenlainen äitienpäivän tunnelma

Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemiasta kuvataiteilijaksi valmistuvan Mervi Patalan näyttelyn nimi, Äitienpäivä, tulee eräästä hänen perhealbumistaan löytyneestä valokuvasta, joka on otettu äitienpäivän aamuna. Tämä valokuva toimi lähtökohtana maalaukselle, jonka ympärille näyttelykokonaisuuden tunnelma ja teema on rakentunut.

Näyttämö

Vanhan Raatihuoneen Galleria 26.5.2013 saakka

Toisen roju on toisen aarre – tuoreen kuvataiteilijan kuluneet jutut

Sonja Elenius valmistuu Turun ammattikorkeakoulun kuvataiteen koulutusohjelmasta. Näyttely Ajan Hampaissa on osa hänen opinnäytetyötään joka koostuu kevään aikana valmistuneista maalauksista ja veistoksista. Näyttelyn inspiraatio on kierrätetyissä tai löydetyissä materiaaleissa.

Muut nostot

Lisätoiminnot

Verkkopalvelun opaste | Sivukartta | Palaute ja asiointi | Tulosta sivu | Media | Tekstiversio