Muuta tekstin kokoa:

Anu Honkanen

Anu Honkanen meni ensimmäisen kerran pianotunnille 5-vuotiaana Toholammilla. Paikkakunnan ja lapsuudenkodin vahva puhallinmusiikkiperinne houkutteli hänet huilunsoiton pariin 10-vuotiaana. Opinahjoja ovat olleet Keski-Pohjanmaan, Oulun ja Lahden Konservatoriot sekä Sibelius-Akatemian nuorisokoulutus. Huilunsoitonopettajan jatkotutkinnon Honkanen suoritti vuonna 2000 Lahdessa opettajanaan Rainer Risberg.

Pikkolonsoitto on alusta alkaen ollut Anulle mieluisaa, ja se onkin nykyisessä työnkuvassa ajoittain jopa pääinstrumentti. Hän on opiskellut myös traversonsoittoa.

Honkasen orkesterityöpaikkoja ennen Turun filharmonista orkesteria (vuodesta 2004 alkaen) ovat olleet Tampere Filharmonia (1996–97), Oulun Sinfonia (1997–99) ja Ruotsin Radion Sinfoniaorkesteri (1999–2004). Opetustyötä hän on harjoittanut mm. Liminganseudun Musiikkiopistossa opiskeluaikana sekä Turun Metsänkävijöissä.

Anu Honkanen on myös innokas kotikokki. Siihen liittyen hän suoritti keittiöalan perustutkinnon Turun Ammatti-instituutissa vuosina 2014–15. Vaikkei ravintola-alalla työskentely kiinnostakaan, ainakin kotona mies, kolme lasta ja pikkukoira Unto saavat testailla monenmoisia kokkailukokeiluja.