Muuta tekstin kokoa:

Varaäänenjohtaja

Jussi Markkanen

Jussi Markkanen (s.1986) aloitti musiikkiopinnot pianonsoitolla Vantaan musiikkiopistossa. Koulun musiikkiluokalla alkanut rumpujensoitto ajoi häntä vähitellen myös musiikkiopiston orkestereihin ja lopulta pääaine vaihtui lyömäsoittimiin. Lukioiässä Jussi pääsi maistelemaan musiikkia hyvin laajasti rockbändeistä big bandiin ja kamarimusiikista kuorolauluun.

Vuonna 2005 Helsingin konservatoriosta (opettajana Tomi Wikström) alkaneet ammattiopinnot sytyttivät palon orkesterimusiikkia kohtaan. Sibelius-Akatemiassa opinnot jatkuivat opettajinaan Olli-Pekka Martikainen, Antti Rislakki, Lassi Erkkilä, Pasi Suomalainen, Samuli Viitanen, Sami Koskela ja Tim Ferchen. Musiikin maisteriksi hän valmistui vuonna 2017 erinomaisin arvosanoin.

Turun filharmonisessa orkesterissa Markkanen aloitti vuonna 2018. Ennen vakituista kiinnitystä hän toimi määräaikaisesti TFO:n lisäksi mm. Sinfonia Lahdessa ja Suomen kansallisoopperan orkesterissa. Vuosina 2016-2018 hän toimi lyömäsoittajana Lapin sotilassoittokunnassa Rovaniemellä.

Orkesterikokemusta hän on saanut myös Baltic Youth Philharmonic (2010), Britten-Pears Orchestra (2013) ja Aldeburgh World Orchestra (2012) —nuoriso-orkestereista. Viimeisimmästä löytyi orkesterikokemuksen lisäksi myös nykyinen vaimo käyrätorvisektiosta.

Vapaa-aika häneltä kuluu monipuolisesti urheillen ja koiran kanssa lenkkeillen. Kotona hän viihtyy erityisesti keittiössä kehittäen uusia kokkaus- ja leivontataitoja.