Muuta tekstin kokoa:

Äänenjohtaja

Maija Kontunen

Vähän isommilla Lappeenrannan ala-asteen musaluokkalaisilla, joita Maija suunnattomasti ihaili, oli orkesteriharjoitukset meneillään. Harjoitusten ohi kulkiessaan Maijan kuulema pelkkä orkesterin viritysääni sai aikaan suuren elämyksen. Seurasi ajatus, että tuolla minäkin haluan soittaa. Siitä jatkui pitkä katkeamaton linja muusikon uraa aina lapsuuden soitto- ja laulujuhlista suvun yhteisellä Saimaan kesäpaikalla musiikkiluokkien, musiikkiopiston ja Sibelius-Akatemian kautta ammattiorkestereihin.

Sibelius-Akatemian (opettajana Leena Siukonen) järjestämän ensikonsertin jälkeen opinnot jatkuivat Wienin musiikkikorkeakoulussa sekä Hollannissa useaan otteeseen V. Libermanin ja Z. Vinnikovin oppilaana ja useilla mestarikursseilla, joilla opettajina toimivat muun muassa Pavel Kogan, Pierre Amoyal sekä Sylvia Rosenberg.

Heti viuludiplominsa jälkeen vuonna 1982 Maija sai varaäänenjohtajan paikan Radion Sinfoniaorkesterista, missä hän soitti vuoteen 1999 asti. Sen jälkeen alkoi työ Turun filharmonisen orkesterin toisena konserttimestarina. Orkesterityön ohella on Maijalle ollut tärkeää ja erittäin inspiroivaa soittaa sekä solistisissa tehtävissä että kamarimusiikkia erilaisissa kokoonpanoissa Turussa ja Helsingissä.  Maija on tehnyt lukuisia radionauhoituksia mm. Kerava-kvartetin ja pianotrio Temporalen viulistina sekä toiminut yhtenä Suomalaisen Kamariorkesterin  äänenjohtajista. Hän on myös soittanut Savonlinnan oopperajuhlaorkesterissa ja Avanti-orkesterissa.

Maijaa inspiroi myös barokkityyliin perehtyminen, ja hän suoritti tutkinnon barokkiviulunsoitossa vuonna 2014. Hän on Turun Vanha Musiikki -yhteisön perustajajäsen ja soittaa barokkiviululla erilaisissa kokoonpanoissa. Myös opetustyö kiinnostaa Maijaa aina vaan enenevässä määrin, ja hänellä onkin muutama viuluoppilas. Kaiken musiikkityön ohella Maijan vapaa-aika, silloin kun sitä liikenee, kohdistuu liikuntaan ja kaikenlaiseen urbaaniin ajanviettoon: tärkeitä ovat pitkäaikainen balettiharrastus, teattereissa ja taidenäytelyissä käynti sekä ihanien ja tasokkaiden turkulaisten ruokaravintoloiden koluaminen sekä tietenkin kesäisin lapsuuden maisemiin Saimaan rannalle palaaminen