Muuta tekstin kokoa:

Pirjo Klemola

Synnyin Lapualla vuonna 1959 ja aloitin viulunsoiton Lapuan musiikkiopistossa vuonna 1968 Kauko Tynjälän johdolla aikana, jolloin musiikkiopistoja alettiin perustaa vähän 
pienemmillekin paikkakunnille. Jatkoin Seinäjoella Etelä-Pohjanmaan musiikkiopistossa Matti Alangon oppilaana ja soitin myös Seinäjoen orkesterissa. Lukioaikana kävin Helsingissä Sibelius-Akatemian nuoriso-osastolla Erkki Kantolan viulutunneilla. Vuonna 1978 siirryin Sibelius-Akatemian silloiselle yleiselle osastolle jossa Erkki Kantolan lisäksi opettajiani olivat Anja Ignatius ja Jouko Heikkilä. Tärkeitä olivat myös Paavo Pohjolan kamarimusiikkitunnit sekä soittaminen hänen johdollaan Espoon kamariorkesterissa. 

Valmistuttuani Sibelius-Akatemista vuonna-84 soitin ”keikkalaisena” vuosina -84-85 Helsingin kaupunginorkesterissa. Vuosina 1985-86 työskentelin viransijaisena Kokkolan orkesterissa ja soitin myös Juha Kankaan johtamassa Keski-Pohjanmaan kamariorkesterissa. Kokkolasta palasin takaisin Helsinkiin ja opetin Espoon musiikkiopistossa ja työskentelin freelance-muusikkona. Vuodesta 1987 olen toiminut viulistina Turun filharmonisen orkesterin II-viulusektiossa.