Muuta tekstin kokoa:

Uutiset

8.9.2023 10.39

Turun filharmonisen orkesterin syyskausi on käynnissä. Sinfoniakonsertissa torstaina 14.9. klo 19 esiintyy kovassa nosteessa oleva brittiläinen huilisti Katherine Bryan. Konsertin johtaa arvostettu ja monipuolinen kapellimestari John Storgårds.

Bryan tulkitsee Erik Bergmanin huilukonserton Birds in the Morning. Teos kuvaa lintujen värittämää aamuista sointimaailmaa. John Storgårds kantaesitti Sebastian Fagerlundin Kamarisinfonian Tapiola Sinfoniettan kanssa helmikuussa. Nyt heti kovaan suosioon noussut teos kuullaan Turussa. Lisäksi konsertissa on luvassa Edward Elgarin ajaton klassikko Enigma-variaatiot sekä Ralph Vaughan Williamsin The Lark Ascending, joka on saanut inspiraationsa George Meredithin samannimisestä runosta.

Bryan on toiminut Royal Scottish National Orchestran huilun äänenjohtajana 21-vuotiaasta alkaen. Hän on julkaissut neljä levyä ja voittanut palkintoja Royal Overseas League Competition -kilpailussa Lontoossa ja Young Concert Artists -kilpailussa New Yorkissa. Vuonna 2019 BBC Music Magazine nimesi hänet kuuden kaikkien aikojen kansainvälisesti parhaan huilunsoittajan joukkoon.

John Storgårds aloitti muusikon uransa viulistina ennen siirtymistään Sibelius-Akatemian kapellimestariluokan kautta kapellimestariksi. Ulkomaisia kiinnityksiä Storgårdsilla on vuonna 2012 alkanut kiinnitys BBC Philharmonic Orchestran päävierailijaksi, nykyisin Chief Guest Conductor, ja syksystä 2015 alkaen päävierailijan kiinnitys Ottawassa National Arts Center Orchestrassa. Lapin kamariorkesterin taiteellisena johtajana hän on toiminut vuodesta 1996.

Aamun linnut to 14.9. klo 19 Turun konserttitalossa.

8.9.2023 10.35

Lipunmyynti syksyn konsertteihin käy vilkkaana!

Turun filharmonisen orkesterin syksyn konserteista osa on jo loppuunmyyty. Villa Bella Vistan kamarimusiikkikonsertista tulee toinen esitys sunnuntaina 8.10. klo 13. Lasten musiikkisalonki: Prinsessan matka saa kolmannen esityksen sunnuntaina 29.10. klo 12. Liput molempiin konsertteihin tulevat myyntiin tiistaina 12.9. klo 9.

Villa Bella Vistan kamarimusiikkikonsertissa kuullaan teoksia kahdelta 1800-luvun suosikkisäveltäjältä, Johann Nepomuk Hummelilta ja Ludwig van Beethovenilta. Aikansa supertähdiltä ja yhä edelleen merkittäviltä klassikoilta kuullaan tarttuvamelodiset ja mukaansatempaavat teokset.

Lasten musiikkisalongissa Turun linnassa kurkistetaan prinsessa Katariina Jagellonican elämään ja arkeen. Konsertti järjestetään yhteistyössä Turun linnan Prinsessan matka -näyttelyn kanssa. Koko perheen näyttely on satukirjamainen ja toiminnallinen. Konserttilipulla voi käydä katsomassa myös näyttelyn.

Osta liput

Bella Vistan salongissa to 8.10. klo 13 Villa Bella Vistassa. Klo 16 esitys loppuunmyyty.
Lasten musiikkisalonki: Prinsessan matka su 29.10. klo 12 Turun linnassa. Klo 14 muutama lippu jäljellä ja klo 16 esitys loppuunmyyty.

6.9.2023 11.15

Kuvassa Vino-gallerian syksyn 2023 teos Variaatioita ja taiteilija Marja-Leena Eerola. 

Konserttitalolta löytyy paljon uutta alkavan konserttikauden kynnyksellä. Vino-gallerian syksyn 2023 näyttelyssä nähdään Variaatioita-teos ja lasten näyteikkunassa on pehmoeläinorkesterin jamit. Konserttitalon lippukauppa on Ars Musica ja jopa wc-tilojen saippuatelineet ovat saaneet kasvojen kohotuksen syyskauden alun kunniaksi. Lisäksi käsiohjelmakirja kattaa jatkossa koko kuukauden konsertit ja aulahenkilökunta on saanut uudet työvaatteet.

Vino-gallerian näyttelyssä Variaatioita 

Vino-gallerian syksyn näyttely on nimeltään Variaatioita. Taiteilija Marja-Leena Eerolalle meri ja luonto toimivat inspiraation lähteenä. Variaatioita-teos on grafiikan menetelmin tehty. 

"Tutkin näyttelyssä muutosta ja liikettä sekä liikkeen variaatioita. Muutos on mielestäni aina liikettä johonkin suuntaan. Aihe kiinnostaa minua, koska elämme niin muuttuvassa maailmassa. Vino-gallerian teoksissa liike ja muutos näkyvät eri tavoin ilmennettynä, kuten kolmiulotteisuutena tai materiaalin avulla. Teosta tehdessä täytyy teeman ja suunnittelun jälkeen antaa prosessin ottaa mukaansa ja katsoa, mihin se vie. Näyttelyssä muutos näkyy siinäkin, että syksyn edetessä näyttely muuttuu ja vaihdan siihen eri elementtejä", Eerola kertoo. 

Marja-Leena Eerola on valmistunut Pekka Halosen akatemiasta kuvataidelinjalta vuonna 2022 ja viimeistelee parhaillaan opintojaan Turun Taideakatemiassa.

Turun konserttitalon ala-aulasta ylälämpiöön johtavan luiskan seinämä on yksi Turun suurimpia galleriatiloja. Vino-galleriassa on puolivuosittain vaihtuva taideteoskokonaisuus. Vino-gallerian näyttelyyn pääset tutustumaan konsertti-iltaisin.

20230906_112945_1600x820.jpg
Pehmoeläinorkesteri

Pehmoeläinorkesterin jamit lasten näyteikkunassa

Nukketeatteritaiteilija Pia Kalenius on loihtinut Konserttitalon lasten näyteikkunaan pehmoeläinorkesterin. Eläimet ovat tempautuneet mukaan musiikkiin, ja orkesterin meno on hurjaa! Ikkunassa riittää ihmeteltävää ja yksityiskohtia erilaisista soittimista eläinhahmoihin ja nuotteihin. Mitäköhän pehmoeläimet soittavat? Musisointia voi ihastella koko perheen voimin Konserttitalon Aninkaistenkadun puoleisella seinustalla näyteikkunassa. Installaation nimi on Jamit vintillä, ja se näkyy ikkunasta ulos jokaiselle ohikulkijalle. 

"Olen kerännyt, kerjännyt ja ostanut kierrätettynä soittimet ja kalusteet sekä nallet, jotka ovat kaikkien soitto-otusten pohjana. Olen sitten tuunannut nallet eri eläimiksi, tehnyt niille mm. kädet ja ilmeet, värjännyt heitä ja lisäillyt karvaa ja osalle myös pituutta esim jalkoihin ja käsivarsiin. Olen koettanut kuitenkin kaikissa säilyttää alkuperäisen nallen tunnelman. Kaikki muut soittimet, paitsi pikkunallen trumpetti ovat oikeita soittimia. Tuntui jotenkin tärkeältä pitäytyä mahdollisimman oikeissa soittimissa, ollaanhan Konserttitalolla. Halusin tuoda juttuun iloa, liikkeentuntua ja tunnelmaa. Luoda hetken, jossa olisi yhdessä soittamisen fiilis, ja ikkunan, joka saisi kaikenikäiset ilahtumaan, yllättymään, pysähtymään ja katsomaan", kertoo Kalenius. 

Pia Kalenius on turkulainen nukketeatteritaiteilija, freelancer, jonka työtä on nähty paikallisilla ja valtakunnallisilla näyttämöillä kymmenissä eri tuotannoissa. Kaleniuksen tekemisen kivijalat ovat elämyksellisyys, monialaisuus ja oivaltava käsityöläisyys. Täysillä ja tunteella.

Konserttitalon lippukauppa on Ars Musica

Turun konserttitalon lippukauppa on Ars Musica. Kaupan aukioloajat pysyvät ennallaan: kauppa on auki tiistaista perjantaihin klo 12-17, ja TFO:n konserteissa konserttipäivänä klo 19 asti. Kaupasta voit ostaa Turun konserttitalon ja Turun filharmonisen orkesterin tapahtumiin lippuja, musiikkiaiheisia tuotteita sekä levyjä. Lisäksi kaupassa on luvassa alennuksia eri tuotteista, tervetuloa ostoksille!

Käsiohjelmakirja kattaa kuukauden konsertit

Käsiohjelmakirja kattaa syyskuusta 2023 alkaen koko kuukauden konsertit. Käsiohjelmakirjat säilyvät maksuttomina, ja niitä on jaossa Konserttitalon ala-aulassa konsertti-iltoina. 

Käsiohjelmat löytyvät myös sähköisessä muodossa osoitteesta kasiohjelma.tfo.fi. Näin pääset tutustumaan taiteilijoihin ja teoksiin jo etukäteen, hyvissä ajoin ennen konserttia. 

20230901_095459_1600x820.jpg
Käsipyyhetelineiden teippaukset

Wc-tiloissa piristävät uudet teippaukset

Kurkistetaan wc-tiloihin! Saippuatelineet ja käsipyyhetelineet ovat saaneet uuden ilmeen. Telineitä koristaa Konserttitalon salin penkkien kuvat. 

Henkilökunnan työvaatteissa Konserttitalon logo

Konsertti-iltaisin tunnistat aulahenkilökuntamme uusista mustista tikkiliiveistä, joissa on Konserttitalon logo. 

1.9.2023 14.07

Turun filharmonisen orkesterin syyskausi alkaa odotetulla vierailulla, kun sellon supertähti Steven Isserlis palaa orkesterin solistiksi. Keväällä 2022 lähtemättömän vaikutuksen yleisöön tehnyt Isserlis esittää Benjamin Brittenin sinfonian sellolle ja orkesterille. Konsertit to 7.9. klo 19 ja pe 8.9. klo 18 johtaa taiteellinen johtaja Olli Mustonen.

Steven Isserlis on luonut ainutlaatuisen monipuolisen uran. Isserlis esiintyy johtavien orkestereiden ja kapellimestareiden kanssa ja lisäksi soolona merkittävillä konserttilavoilla. Hän myös suunnittelee konserttisarjoja ja johtaa kamariorkestereita sellistin paikaltaan. Isserliksen tunnustuksiin kuuluu Brittiläisen imperiumin ritarikunnan arvonimi CBE hänen työstään musiikin hyväksi. Muita tunnustuksia ovat muun muassa Zwickaun Schumann-palkinto, Piatigorsky-palkinto ja Maestro Foundation Genius Grant Yhdysvalloissa, Glashütte-palkinto Saksassa, Armenian kulttuuriministeriön Gold Medal -palkinto sekä Wigmore Hallin myöntämä Wigmore Medal.

Benjamin Brittenin sinfonia kuuluu 1900-luvun tunnetuimpiin selloteoksiin ja se on myös Isserliksen repertuaarin ydintä. Väliajan jälkeen konsertissa kuullaan Dmitri Šostakovitsin 15. ja viimeinen sinfonia, joka on säveltäjän musiikillinen testamentti: täynnä iloa ja varjoa sekä leikillisyyttä ja uhmaa. Sinfonia tunnetaan sinnikkäästi tikittävistä lopputahdeistaan.

Mustonen & Isserlis to 7.9. klo 19 ja pe 8.9. klo 18 Turun konserttitalossa.

Kauden koko ohjelmisto:

7.–8.9. Mustonen & Isserlis
14.9. Aamun linnut
22.9. Sinuhe, yksinäinen
24.9. Mietiskellen
28.9. Unkarilaisittain
5.10. Lanterna
8.10. Bella Vistan salongissa
12.–13.10. Hollywoodin hurmaa
26.–27.10. Välimeren auringon alla
29.10. Lasten musiikkisalonki: Prinsessan matka
2.–3.11. Deutsches Requiem
9.11. & 16.-17.11. Open Orchestra
12.11. Kaikuja
23.–24.11. Briljantti Beethoven
30.11.–1.12. Titaaninen sinfonia
3.12. Kontrasteja
6.12. Turun kaupungin itsenäisyyspäivän juhlakonsertit
7.–8.12. Rakas joulu

31.8.2023 09.15

Muusikko ja mediapersoona Mikko Kuustonen sekä tanssitaiteilija ja koreografi Hanna Brotherus ovat Turun filharmonisen orkesterin Open Orchestra -konserttien tuoreimmat esiintyjäkiinnitykset. Kuustonen ja Brotherus juontavat sekä iltakonsertit että Taidetestaaja- ja koululaiskonsertit. Laajaa kiinnostusta herättäneestä suurtuotannosta tulee myyntiin lisäesitys.

Mikko Kuustonen on muusikko, mediapersoona ja karismaattinen esiintyjä. Hän on julkaissut yli neljän vuosikymmenen urallaan 13 sooloalbumia sekä lukuisia bändi- ja yhteislevytyksiä. Hanna Brotherus on tanssitaiteilija, kirjailija, ohjaaja ja koreografi. Brotherus kuuluu suomalaisen tanssitaiteen kärkinimiin.

”Odotamme Open Orchestraa innolla! Meidän tehtävämme on luotsata yleisöä konserttien aikana, jotta jokainen saisi ainutlaatuisesta konsertista mahdollisimman paljon irti. Samalla kerromme teoksista ja niiden tekijöistä”, Kuustonen ja Brotherus kertovat.

Lisäesitys valtaisan suosion saaneelle produktiolle

Open Orchestrasta tulee myyntiin lisäesitys. Lisäesityksen ajankohta on torstaina 16.11. klo 19, ja liput tulevat myyntiin perjantaina 1.9. klo 9.00. Muut, jo myynnissä olevat esitykset järjestetään torstaina 9.11. klo 19 ja perjantaina 17.11. klo 18 Konserttitalossa.

”Open Orchestran suosio on ollut valtavaa. Lisäkonsertin ansiosta voimme tarjota konsertin yhä useammalle kuulijalle. Open Orchestra todella kannattaa tulla kokemaan, se tarjoaa täysin ainutlaatuisen konserttielämyksen”, sanoo TFO:n tuottaja Anni Niemensivu.

Open Orchestrassa Turun filharmoninen orkesteri kutsuu yleisön sisälle orkesteriin. Konserttitalon permannon penkit puretaan, ja muusikot sijoitetaan ympäri salia lavalle ja permannolle. Musiikki ympäröi kuulijaa joka puolelta, kun illan aikana kuullaan monipuolisesti värikylläisiä orkesterimusiikin hittisäveliä Pjotr Tšaikovskin Joutsenlammesta Jean Sibeliuksen Myrskyyn ja John Williamsin Harry Potter -elokuvamusiikkiin.

TFO esittää vuonna 2019 ilmiöksi nousseen ja loppuunmyydyille saleille esitetyn Open Orchestran nyt toista kertaa. Kööpenhaminan filharmonikkojen konseptiin perustuvan konserttiproduktion johtaa Aku Sorensen, joka debytoi TFO:n edessä keväällä 2022. Visuaalisesta suunnittelusta vastaa Timo Ollila.

Osta liput!

16.8.2023 09.18

Junioriklubi on suunnattu 7–10-vuotiaille lapsille. Klubi-illat järjestetään noin kerran kuukaudessa, keskiviikkoisin klo 17-18.30 Turun Konserttitalolla. Syksyn 2023 klubi-illat ovat 6.9.. 4.10., 8.11. ja 13.12. Ohjaajana toimii musiikkipedagogi Katri Heino.

Klubi-illoissa sinfoniaorkesteri, soittimet ja orkesterin soittajat tulevat tutuiksi hauskan yhteisen tekemisen siivellä. 

Tule mukaan tutustumaan orkesterin maailmaan, liittyminen on ilmaista!

Lue lisää ja ilmoittaudu täällä.

14.8.2023 11.28

Turun musiikkitalo Fuugan konserttisalin tuolin prototyyppi on valmistunut ja näytillä Taiteiden yönä torstaina 17.8. WAMissa klo 18-23. Tule testaamaan tuolia!

Lisäksi paikan päällä voit tutustua Turun filharmonisen orkesterin syksyn ohjelmaan ja napata lipputarjouksen syksyn konserttiin.

Lue lisää musiikkitalo Fuugasta

WAM

Wäinö Aaltosen museo, Itäinen Rantakatu 38, 20101 Turku.
Taiteiden yö WAMissa

Turun kaupungin tarjonta Taiteiden yönä

Tutustu kaupungin tarjontaan tästä.

6.6.2023 11.24

Päävierailija Christian Kluxen on suosittu vieras Turussa, ja esiintynyt Turun filharmonisen orkesterin kanssa jopa viisi kertaa vuosien varrella ennen päävierailijakauden alkamista syksyllä 2023. 

Virkistä muistiasi, ja palaa menneiden konserttien tunnelmaan!

10.3.2022 Mahler Lieder

Christian Kluxen, kapellimestari 
Audun Iversen, baritoni
Boulanger - Mahler - Šostakovitš

"Tanskalaiskapellimestari Christian Kluxen puristi orkesterista voimaa, ja erityisesti Dmitri Shostakovitshin sinfonian nro 8 c-molli (op. 65) se sähköisti. - - - Jun Saotomen englannintorvisoolo hiljaisen jousimaton yllä oli yksi maagisista hetkistä, joita Kluxen orkestereineen jättiläissinfoniaan rakensi." 
-Turun Sanomat 12.3.2022

16.1.2020 Sound and Simplicity

Christian Kluxen, kapellimestari
Bjarke Mogensen, harmonikka
Debussy - Ruders - Stravinsky

"Torstaisen filharmonikkojen konsertin avasi Claude Debussyn Faunin iltapäivä, joka aikanaan toi taidemusiikkiin aivan uudenlaisen ja -värisen sointimaailman. Pehmeä, feminiininen, hauras, hento, tuon kaltaisilla sanoilla teosta on kuvattu, ja sen on sanottu jopa aloittaneen modernismin musiikissa. Kapellimestari Christian Kluxen toteutti kaikki nuo adjektiivit, ja vielä erityisen tarkasti. Jokainen hellä pizzicato putosi kuin pisara tiskialtaaseen." 
-Turun sanomat 18.1.2020

"Det cirka tio minuter långa verket [Debussys Preludium till en fauns eftermiddag] gjorde sig bra i Kluxens mogna tolkning och känsla för verkets innersta tankar."
-Åbo Underrättelser 18.1.2020

14.-15.2.2019 Temperamenttia!

Christian Kluxen, kapellimestari
Georgy Tchaidze, piano
Adès - Rahmaninov - Nielsen

"Ystävänpäivänä elämää suuremmat tunteet kuohuivat Konserttitalossa. - - - Ohjelman kokonaisuuteen sopi erinomaisesti ihmispsyykeen sukeltava Carl Nielsenin toinen sinfonia Neljä temperamenttia. - - - Christian Kluxenin johtamana teoksen ydinosa, melankolia, sai giganttiset, jopa liioitellun raskaat mittasuhteet."
-Turun sanomat, 16.2.2019

"Finalen ljuder med samma extravaganser som uvertyren. Musiken liknar inte något jag hört förr, men den var intressant och diverterande. Musikerna spelade glatt under Kluxens lugna dirigering."
-Åbo Underrättelser 16.2.2019

26.-27.10.2017 Äärettömyyksiin

Christian Kluxen, kapellimestari
Juho Pohjonen, piano
Webern - Salonen - Strauss

"Loppupuolella kapellimestari Christian Kluxen sai hyvin houkuteltua tehoja irti orkesterista, ja lopun elämää suurempi kirkastus-teema oli aidon koskettava."
-Turun Sanomat 28.10.2017

"Kluxen dirigerade förståndigt och musikerna skötte sig precist och hörvärt. Mot slutet  hörs temat knäppas på kontrabasarna - stiligt."
-Åbo Underrättelser 28.10.2017

17.11.2016 Karisma Virtuoso 

Christian Kluxen, kapellimestari
Barnabas Kelemen, viulu 
Šostakovitš - Nielsen

"Kapellimestari Christian Kluxen oli niin ikään uusi tuttavuus. Hänen työskentelynsä oli vaivatonta, ja erityisen hyvin hän hoiti balanssiasiat. Ihan kaikki kuului, muun muassa fagottisoolot, joiden kuuluminen ei ole koskaan itsestään selvää. Ja tietenkin Kluxen oli omimmillaan, kun väliajan jälkeen päästiin Carl Nielsenin neljännen sinfonian pariin, tanskalainen kapellimestari tuntee kyllä tanskalaisen säveltäjän. Kluxenin tulkinta oli raikas ja vivahteikas, ja hänen eleissään näkyi äärimmäinen keskittyminen olennaiseen. - - - Kontrasteja, kihinää ja kuohuntaa riitti, Kluxen antoi Nielsenin elämänvoiman virrata pidäkkeettömästi."
-Turun sanomat 19.11.2016

1.6.2023 15.02

Kevätkausi on päättynyt, ja syksyyn on vielä aikaa. TFO:n kesälistan avulla musiikkinautinnot jatkuvat konserttitauosta huolimatta läpi kesän.  

Saatko kaikki kahdeksan kohtaa täyteen? Nappaa lista mukaan kesärientoihin ja täppää laatikot täyteen! 

1. Kuuntele nettikonsertteja laiturin nokassa tai piknikviltillä.

2. Testaa taitojasi musiikkiaiheisissa peleissä.

3. Fiilistele tulevaa kautta Spotify-soittolistan kanssa.

4. Tutustu TFO:n uuteen päävierailijaan.

5. Hanki syyskauden kausikortti 8.9. mennessä. 

6. Tee itsellesi lista syksyn kiinnostavimmista konserteista.

7. Ota meidät somessa seurantaan.

8. Nauti kesäauringosta!

Keräsitkö koko sarjan? Palauta osin tai kokonaan täytetty kesälista Konserttitalon lippukauppaan (Aninkaistenkatu 9) tai sähköpostilla osoitteeseen kulttuuri.myynti@turku.fi 8.9. mennessä, ja osallistut lippu- ja tuotepalkintojen arvontaan.  

25.5.2023 10.27

Huippusolistin debyytti

Kriitikot ylistävät kilpaa huilisti Katherine Bryania.

Elokuvamusiikin glamouria

Anna-Maija Tuokko ja Mikko Leppilampi esittävät Hollywoodin ikimuistoisimpia lauluja.

Jättimäinen sielunmessu

Tuore päävierailija Christian Kluxen avaa kautensa Brahmsilla.