Muuta tekstin kokoa:

Uutiset

5.3.2024 12.29

Turun filharmonisen orkesterin konserttimestarit Matti Koponen ja Philip Zuckerman ovat rakentaneet kuulijoille klassisen musiikin hittejä täynnä olevan ohjelman. Koponen ja Zuckerman johtavat ja myös juontavat illan. Konsertissa perjantaina 8.3. klo 18 Konserttitalossa kuullaan Max Richterin, Alfred Schnittken, Johann Sebastian Bachin, Arvo Pärtin, Wolfgang Amadeus Mozartin, Ludwig van Beethoven sekä Joseph Haydnin musiikkia.

Ennen konserttia Turun konservatorion oppilaat esittävät illan sinfoniakonserttiin siivittävää musiikkia. Pieni alkusoitto -tilaisuus alkaa klo 17.15 ja on avoin konserttivieraille.

Konsertin ohjelma vie kuulijaa tyylistä ja vuosisadasta toiseen. Illan alussa kuullaan Bachia ja barokin mukaelmia. Bachin suosituista Brandenburgilaisista konsertoista kuullaan kolmas. Richteriltä kuullaan Vivaldi-mukaelmasta The Four Seasons Recomposed osa Kevät. Teos on nimensä mukaisesti "uudelleensävelletty Neljä vuodenaikaa". Richter on yksi sukupolvensa merkittävimmistä säveltäjistä. Schnittken vuonna 1985 sävelletty Concerto grosso nro 3 lainaa tyyliä Bachilta. Pärtiltä mukaan on valikoitunut Cantus in memoriam Benjamin Britten.

Väliajan jälkeen Koponen ja Zuckerman johdattavat yleisön wieniläisklassismin pariin. Mozartin alkusoitto oopperasta Figaron häät ja Beethovenin 7. sinfonian Allegretto-osa kuuluvat säveltäjien kuuluisimpien ja kuunnelluimpien teosten joukkoon. Konsertin päättää Haydnin 8. sinfonia, lisänimeltään ”Le soir”.

Lue lisää ja osta liput

20.2.2024 13.07

Hittejä Bachista Beethoveniin konserttimestareiden johdolla

Hyppää sävelten vuoristoradan kyytiin! Konserttimestarit Matti Koponen ja Philip Zuckerman ovat rakentaneet kerroksellisen ohjelman, joka vuoristoradan tavoin vie kuulijaa tyylistä ja vuosisadasta toiseen. Ohjelmassa on hittejä Bachin Brandenburgilaisesta konsertosta Beethovenin 7. sinfonian kuuluisaan Allegretto-osaan ja Mozartin Figaron häiden alkusoitosta Richterin Vivaldi-mukaelmaan The Four Seasons Recomposed sekä paljon muuta. Konserttimestarit johtavat ja myös juontavat illan! Perjantaina 8.3. klo 18 Konserttitalossa.

Lue lisää
Osta liput

Täysillä soiva cembalokonsertto

Henryk Góreckin cembalokonsertto on yhdeksän minuutin tauoton tykitys, joka pitää otteessaan. Muista hengittää kuuntelun lomassa! Solistiksi saapuu loistava Irina Zahharenkova. Illan päättää Sibeliuksen rakastettu toinen sinfonia, jonka valoisuus vakuuttaa toiveikkuudellaan. To 14.3. klo 19 Konserttitalossa.

Lue lisää
Osta liput

Klassista Raatihuoneella

Jousikvintetin iltapäiväkarkeloissa musiikista villiinnytään arvokkaan klassisesti. Vanhalla Raatihuoneella historian voi aistia. Brahmsin kvintetto rakentaa harmonioita ja melodioita romanttisen runsaasti. Mozartin kvintetto on tyyntä, kaunista ja arjen yläpuolella leijailevaa. Su 24.3. klo 15 Vanhalla Raatihuoneella.

Lue lisää
Osta liput

Pääsiäisoratorio pitkäperjantaina

Pitkäperjantain konsertissa kuullaan Pekka Kostiaisen menestystä niittänyt pääsiäisoratorio. Teos alkaa dramaattisella kiirastorstain messulla, jatkuu synkkätunnelmaisella pitkäperjantain sanajumalanpalveluksella ja päättyy riemukkaaseen pääsiäismessuun. Oratorio pääsee oikeuksiinsa Ville Matvejeffin ja ansioituneiden solistien tulkintana. Pe 29.3. klo 18 Tuomiokirkossa.

Lue lisää
Osta liput

Juhiksen salonki

TFO:n pitkäaikainen, turkulaisyleisön rakastama konserttimestari Juha-Pekka Vikman eli Juhis on suunnitellut kamarimusiikki-iltapäivän ohjelman. Alfred Schnittken, Wolfgang Amadeus Mozartin ja Dmitri Šostakovitšin taidonnäytteet soivat Turun linnan tunnelmallisessa miljöössä su 7.4. klo 15.

Lue lisää
Osta liput

Myrskyloitsu

Tüürin näyttävä teos ”myrskyloitsu” vie uusiin sävelmaisemiin. Mishka Rushdie Momen, yksi kiinnostavimmista uusista brittipianisteista, kaivaa teoksista niiden ytimen esille ja tulkitsee Mozartin A-duurikonserton. Lopuksi Dvořákin 9. sinfonia heijastaa sävelissään Pohjois-Amerikan eli uuden maailman ihmeitä. To 11.4. klo 19 ja pe 12.4. klo 18 Konserttitalossa.

Lue lisää
Osta liput

Thereminin supertähti Carolina Eyck

Taianomaisen thereminin supertähti Carolina Eyck saapuu Turkuun. Kalevi Ahon Eyckille omistettu konsertto hakee inspiraationsa Lapin mystisen luonnon kahdeksasta vuodenajasta. Päävierailija Christian Kluxenin johtama konsertti on täydellinen seikkailunjanoisille musiikinystäville ja lisäksi kuullaan Messiaenin ja Bartókin musiikkia. To 18.4. klo 19 Konserttitalossa.

Lue lisää
Osta liput
 

5.2.2024 12.45

Hemmottele ystävää yhteisellä konserttielämyksellä.

Turun filharmoninen orkesteri tarjoaa ystävänpäiväetuna kaksi lippua yhden hinnalla Värikylläistä virtuositeettia -konsertteihin 15.‒16.2.2024.

Etu on voimassa 16.2. asti koodilla "tfokaveri". Etu koskee normaalihintaisia (29,50€) lippuja. 

Osta liput ystävänpäivähintaan

Konserttitalokassi etuhintaan ystävänpäivänä

Turun konserttitalon 70-vuotisjuhlavuoden kassin voi ostaa 16.2. asti etuhintaan kaksi kassia 14 euroa (norm. 10 euroa / kassi). Kassi on myynnissä Konserttitalon lipunmyynnissä. 
 

1.2.2024 10.34

Turun filharmonisen orkesterin Katedraali soi -festivaalin konsertissa kuullaan ranskalaisia impressionisteja, ja luvassa on herkkiä vaikutelmia, tuokiokuvauksia sekä heleitä sointivärejä. Torstain 8.2. klo 19 konsertin johtaa Edward Ananian-Cooper ja solistina on sopraano Iida Antola.

Claude Debussyn Faunin iltapäivä aloittaa illan. Teos tunnetaan etenkin kuulaasta poikkihuilusoolostaan. Seuraavaksi kuultava Maurice Ravelin Le Tombeau de Couperin on sävelletty kunnianosoitukseksi Ravelin 1. maailmansodassa kuolleille ystäville. Musiikki on puhdashenkistä, ja Ravelia pidetään Debussyn rinnalla musiikin impressionismin keskeisenä nimenä.

Konsertin päätösnumerona ja illan solistiteoksena Iida Antola tulkitsee Olivier Messiaenin yhdeksänosaisen laulusarjan Poèmes pour Mi. Laulusarjan innoittajana on ollut Messiaenin rakkaus hänen ensimmäiseen vaimoonsa, viulisti ja säveltäjä Claire Delbos'hon, jonka lempinimi otsikon "Mi" oli. Teosta hallitsee kuulaan kaunis, usein salaperäinenkin sointimaailma, jota vasten sopraanon melodiat piirtyvät. Poèmes on sävelletty Messiaenin omiin Vanhan testamentin teksteihin pohjautuviin runoihin. 

- Olen Messiaenin musiikin suuri ystävä ja levytimme juuri pianisti Kirill Kozlovskin kanssa hänen laulusarjansa Chants de terre et de ciel. Messiaen sävelsi Katedraali soissa kuultavan laulusarjan Poèmes pour Mi lahjaksi vaimolleen, ja sarja on saanut inspiraationsa nuoren parin rakkaudesta, avioliitosta ja elämästä kristittynä, Antola kertoo.

Iida Antola palkittiin 1. palkinnolla vuonna 2023 Lappeenrannan valtakunnallisessa laulukilpailussa. Antola työskentelee pääasiassa oopperalaulajana, mutta on myös koulutettu pianisti, palkittu kuoronjohtaja ja julkaistu säveltäjä. Antolalla on myös laaja oratorio- ja konserttiohjelmisto, ja hän on kokenut nykymusiikin esittäjä.

- Messiaenin lisäksi rakastan edelleen Ravelin ja Debussyn ja heidän aikalaistensa musiikkia, ja erityisesti ihailen, miten hienoja nykysäveltäjiä Ranskasta löytyy, Antola sanoo.

Edward Ananian-Cooper on australialainen kapellimestari, joka asuu Euroopassa ja työskentelee tällä hetkellä kuoronjohtajana Hollannin kansallisoopperassa Amsterdamissa. Orkesterinjohtajana hän on konsertoinut Suomessa Tapiola Sinfoniettan, Turun filharmonisen orkesterin, Oulu Sinfonian ja Suomalaisen barokkiorkesterin kanssa. 

Osta liput ja lue lisää

 

30.1.2024 13.12

Katedraali soi ranskalaisittain torstaina 8.2. klo 19 Tuomiokirkossa. Konsertissa kuullaan ranskalaisia impressionisteja, ja luvassa on herkkiä vaikutelmia, tuokiokuvauksia sekä heleitä sointivärejä. Illan johtaa Edward Ananian-Cooper ja sopraano Iida Antola tulkitsee Olivier Messiaenin laulusarjan Poèmes pour Mi. Lue, mitä Antola kertoo laulusarjasta ja suhteestaan ranskalaiseen musiikkiin.

Miten valitsit esittää Messiaenin teoksen, mikä laulusarjassa puhuttelee sinua?

- Olen suuri Messiaenin musiikin suuri ystävä ja levytimme juuri pianisti Kirill Kozlovskin kanssa hänen laulusarjansa "Chants de terre et de ciel" (1939). Sarjan laulut kuvaavat Jumalan rakkauden ilmentymistä Messiaenin avioliitossa viulisti-säveltäjä Claire Delbos'in kanssa ja heidän esikoisensa Pascalin syntymässä.

Messiaen sävelsi laulusarjan Poèmes pour Mi (1936-1937) muutamaa vuottaa aiemmin lahjaksi vaimolleen ja sarja on saanut inspiraationsa niinikään nuoren parin rakkaudesta, avioliitosta ja elämästä kristittynä. Viimeinen isoista laulusarjoista on Harawi (1945), jonka Messiaen sävelsi ikään kuin jäähyväisenä Clairelle, joka sairastui varhaisiän dementiaan toisen maailmansodan aikana ja joutui laitoshoitoon neljänkymmenen vuoden iässä. Messiaen ei sen jälkeen säveltänyt enää lauluja, hän assosioi lauluäänen instrumenttina niin vahvasti ensimmäiseen vaimoonsa.

Heidän rakkaustarinansa on mielestäni koskettava ja minusta tapa, jolla Messiaen kuvaa rakkauden ja avioliiton pyhyyttä on asia, jota monet kenties vierastavat tänä päivänä, mutta minua se taas kiehtoo. Tuntui erittäin sopivalta esittää tämä laulusarja oman aviomieheni, kapellimestari Edward Ananian-Cooperin kanssa ja vieläpä kirkossa. Olemme erittäin iloisia, että Turun filharmoninen orkesteri tarttui haasteeseen.

Millainen on oma suhteesi ranskalaiseen musiikkiin?

- Rakkauteni ranskalaiseen musiikkiin sai minut hakemaan Erasmus-vaihtoon Lyonin CNSMD-konservatorioon 21-vuotiaana. Se oli vuosi, joka muutti koko elämäni: rakastuin ranskalaiseen kulttuuriin, arkkitehtuuriin, ruokaan ja ihmisiin. Puhun sujuvaa ranskaa ja teen siellä mielelläni töitä aina tilaisuuden tullen.

Edwardilla on myös sukulaisia Ranskassa, joten myös sitä kautta meillä on maahan vahva side, ja asuimmekin siellä hiljattain muutaman vuoden. Messiaenin lisäksi rakastan edelleen Ravelin ja Debussyn ja heidän aikalaistensa musiikkia, mutta erityisesti ihailen miten hienoja nykysäveltäjiä Ranskasta löytyy, kuten esimerkiksi Tristan Murail. Miellän myös Kaija Saariahon tyyliltään ranskalaiseksi säveltäjäksi, hän vaikutti siellä niin pitkään.

29.1.2024 17.24

Turun filharmonisen orkesterin helmikuu alkaa italialaisella musiikilla. Torstaina 1.2. klo 19 Konserttitalossa on luvassa Giacomo Puccinin, Amilcare Ponchiellin, Giuseppe Verdin ja Ottorino Respighin parhaita teoksia. Konsertin johtaa ensi kertaa Turussa vieraileva Fabien Gabel.

Illan teokset ovat kuin musiikkipostikortteja suoraan Roomasta. Puccinilta ja Verdiltä kuullaan ylenpalttista oopperaa, ja nuoteista rakkautta, epätoivoa, juonitteluja ja tunnemyrskyjä. Ohjelmassa on Puccinin Intermezzo oopperasta Manon Lescaut ja Verdin Balettimusiikki oopperasta Macbeth. Ponchiellin Elegia ja Puccinin Preludio sinfonico ovat puolestaan välähdyksiä italialaiseen sielunmaisemaan. Väliajan jälkeen Respighin teokset Fontane di Roma ja Pini di Roma kertovat Rooman suihkulähteistä ja katukuvan pinjoista.

Pariisissa musiikkiperheeseen syntynyt Fabien Gabel nousi kansainväliseen tietoisuuteen vuonna 2004 voitettuaan Donatella Flick -kapellimestarikilpailun. Hänet on vastikään nimitetty Tonkünstler-Orchesterin musiikinjohtajaksi, ja tehtävä alkaa kaudella 2025/2026. Gabel on luonut korkean tason kansainvälisen uran esiintyen muun muassa Lontoon filharmonisen orkesterin, Orchestre National de Francen, NDR Elbphilharmonie Orchesterin, Chicagon sinfoniaorkesterin ja Melbournen sinfoniaorkesterin kanssa.

Osta liput ja lue lisää

24.1.2024 09.30

Kansainvälisesti ja kansallisesti arvostettu kapellimestarihuippu John Storgårds on nimitetty Turun filharmonisen orkesterin uudeksi ylikapellimestariksi. Storgårds aloittaa tehtävässään syyskaudella 2024, ja nelivuotinen kausi kestää kevätkauden 2028 loppuun saakka. Storgårdsista tulee Turun filharmonisen orkesterin neljästoista ylikapellimestari.

- On suuri ilo ja kunnia astua Turun filharmonisen orkesterin ylikapellimestarin rooliin, vastuuseen ja tehtävään juuri nyt. Tämä Suomen vanhin orkesteri, Suomen vanhimmassa, historiallisimmassa kaupungissa, elää ehkä historiansa nuorekkainta, uudistuvinta ja jännittävintä aikakautta uutta musiikkitalo Fuugaa odotellessaan. Koen orkesterin olevan työyhteisönä kaikin hedelmällisin tavoin nälkäinen, kunnianhimoinen ja valmis uusiin, isoihinkin haasteisiin ja tavoitteisiin.

Tulen tästä inspiroituneena käyttämään kaikkea kokemustani ja ammattitaitoani kaikkein parhaimmalla tavallani edistääkseni orkesterin kehittymistä. Maltan tuskin odottaa Fuugan ensimmäistä konserttikautta Turun filharmonisen orkesterin kanssa heidän ylikapellimestarinaan. Sitä ennen tehkäämme vielä hienoja viimeisiä kausia Turun konserttitalossa, kommentoi Storgårds tulevaa. 

Ylikapellimestarinimityksen myötä Storgårdsilla on keskeinen rooli TFO:n muuttaessa uuteen, vuonna 2026 valmistuvaan musiikkitalo Fuugaan. Storgårds työskentelee orkesterin kanssa tiiviisti tulevina vuosina orkesterin valmistautuessa muuttoon ja ottaessa käyttöön uuden kotisalinsa.

- Odotamme innolla uutta taiteellista aikakautta Storgårdsin johdolla, iloitsee Turun filharmonisen orkesterin intendentti Nikke Isomöttönen. - Suunnittelutyö Jonten kanssa on jo alkanut, ja yhteistyö lupaa hyvää: hänen monipuolinen muusikkoutensa, laaja-alaiset taiteelliset verkostonsa sekä kokemuksensa uusista konserttitaloista takaavat sen, että TFO on hyvissä käsissä ja pääsemme yhdessä tarjoamaan asiakkaillemme korkealaatuisia, mieleenpainuvia ja viihdyttäviä musiikkielämyksiä.

John Storgårds kuuluu aikamme menestyneimpiin suomalaiskapellimestareihin ja hän johtaa säännöllisesti maailman huippuorkestereita. Turussa Storgårdsin vierailut ovat odotettuja ja toivottuja, ja edellisen kerran hän johti orkesteria syyskuussa 2023. Fuugan myötä Storgårds tekee myös hattutempun: hän on aiemmin vienyt sekä Lapin kamariorkesterin että Helsingin kaupunginorkesterin uuteen kansainvälisen huippuluokan taloon menestyksekkäästi, ja nyt TFO ja Fuuga pääsevät jatkamaan tätä menestyksekästä sarjaa.

- Parin vuoden päässä siintävä Fuugan valmistuminen merkitsee uuden aikakauden alkua koko kaupungin kulttuurielämälle. Kulttuuri ja sen hyvää tekevä vaikutus ei kuitenkaan synny itsestään edes hienoissa puitteissa, vaan kulttuurikaupunki tarvitsee omistautuneita tekijöitä, taiteilijoita ja muusikoita elääkseen ja kehittyäkseen. Onkin äärimmäisen hienoa, että osaava orkesterimme ja sen taitavat muusikot saavat lähivuosina kulkea uuteen kotiinsa juuri John Storgårdsin johdolla, Turun pormestari Minna Arve iloitsee.

Syyskaudella Storgårds johtaa Turussa kolme konserttia, joiden ohjelmistoissa on muun muassa Anton Brucknerin, Richard Wagnerin, Pjotr Tšaikovskin sekä residenssisäveltäjä Sebastian Fagerlundin teoksia. Tulevalla kaudella alkaa myös Antonín Dvořák -sarja, jonka myötä vanhassa konserttitalossa kuullaan kaikki säveltäjän sinfoniat sekä muita keskeisiä orkesteri- ja kamarimusiikkiteoksia.

Kansainvälisesti arvostettu kapellimestarihuippu

John Storgårds on ympäri maailmaa arvostettu kapellimestari, kysytty vierailija ja hänellä on useita vakituisia kapellimestarikiinnityksiä Suomessa ja ulkomailla. TFO:n ylikapellimestaritehtävän lisäksi Storgårds nimitettiin BBC:n ylikapellimestariksi vuonna 2023, toimittuaan orkesterin päävierailijana kymmenen vuoden ajan. Lisäksi Storgårds on toiminut Lapin kamariorkesterin taiteellisena johtajana jo vuodesta 1996 lähtien ja Ottawan National Arts Centre Orchestran päävierailijana vuodesta 2015 alkaen.

Vierailevana kapellimestarina Storgårds johtaa säännöllisesti monia maailman huippuorkestereita, esimerkiksi Berliinin, Münchenin ja New Yorkin filharmonikkoja, Bambergin sinfonikkoja sekä Saint Louisin, Chicagon ja Bostonin sinfoniaorkestereita. Kausilla 2023–25 hänet nähdään muun muassa Dallasin, Chicagon, Bostonin ja Montrealin sinfoniaorkestereiden sekä Tokion Metropolitan-orkesterin, Stuttgartin radio-orkesterin, Tukholman filharmonikkojen ja Wienin Tonkünstler-orkesterin johtajana.

Storgårds aloitti muusikon uransa viulistina, ja toimi konserttimestarina monissa orkestereissa ennen valmistumistaan kapellimestariksi Sibelius-Akatemian kapellimestariluokalta. Viulistin ura jatkuu yhä kapellimestarin töiden rinnalla sekä solistitehtävien että kamarimusiikin merkeissä monien maailmanluokan taiteilijoiden ja kokoonpanojen kanssa. Myös monet säveltäjät, kuten Kimmo Hakola ja Pehr Henrik Nordgren, ovat omistaneet Storgårdsille teoksiaan.

 

 

 

22.1.2024 11.23

Maailmanluokan tähtiviulisti Julian Rachlin palaa Turkuun ja esittää Felix Mendelssohnin viulukonserton, yhden maailman kuuluisimmista konsertoista, Turun filharmonisen orkesterin kanssa torstaina 25.1. klo 19 ja perjantaina 26.1. klo 18 Konserttitalossa. Rachlin myös johtaa orkesteria, ja konserteissa kuullaan lisäksi muita hittejä: Gioachino Rossinin Varastelevan harakan leikittelevä alkusoitto sekä Robert Schumannin romanttinen neljäs sinfonia.

Viulisti ja kapellimestari Julian Rachlin on yksi aikamme ylistetyimpiä taiteilijoita. Viulistina Rachlin on esiintynyt käytännössä jokaisen merkittävän orkesterin ja kapellimestarin kanssa, ja myös kapellimestarina hän on tuttu näky maailman merkittävimmillä konserttilavoilla. Rachlinin esiintymiset ovat ihastuttaneet yleisöjä ympäri maailmaa ja hänen tulkintansa ovat vakiinnuttaneet hänen paikkansa klassisen musiikin kärkijoukoissa. Julian Rachlin on Kristiansandin sinfoniaorkesterin ylikapellimestari ja Jerusalemin sinfoniaorkesterin musiikinjohtaja sekä Eisenstadtin Herbstgold-festivaalin taiteellinen johtaja ja TFO:n entinen päävierailija.

Konsertit aloittaa Mendelssohnin viulukonsertto e-molli, joka on ensiesityksestään lähtien kuulunut konsertto-ohjelmiston rakastetuimpiin teoksiin. Seuraavaksi kuullaan Rossinin Varastelevan harakan alkusoitto. Myös Varasteleva harakka oli välitön menestys ja saavutti nopeasti aseman yhtenä säveltäjän suosituimmista oopperoista. Väliajan jälkeen Schumannin lämmin ja mukaansatempaava 4. sinfonia päättää konsertit.

Osta liput ja lue lisää

18.1.2024 19.40

Helmikuun Värikylläistä virtuositeettia -konserteissa 15.‒16.2. kantaesitetään unkarilaisen säveltäjä Tímea Dragonyn teos Splendour. Dragonyn musiikkia esitetään ympäri Eurooppaa, ja hän on kotimaassaan saanut useita palkintoja ja tunnustuksia. Lue, mitä Dragony kertoo uudesta teoksestaan!

Millainen oli teoksen sävellysprosessi?

- Minulla on paljon ideoita sävellettäväksi. Kun aloitan säveltämisen, ajattelen aina ensin koko musiikkiteoksen rakennetta ja muotoa. Ennen kuin kirjoitan ensimmäiset nuotit, teen suunnitelmia melodiakuluista, harmoniarakenteista, teoksen luonteesta ja tempomuutoksista. Sävellän päivittäin, ja jos prosessin aikana saan lisää ideoita, käytän niitä myös mahdollisuuksien mukaan materiaalissa.

Miten keksit nimen Splendour? Oliko nimi sinulle selvä alusta asti vai nousiko teema musiikista?

- Sekä että. Ennen sävellystyön aloittamista valitsen teoksen teeman. Tämän teoksen tapauksessa teemana oli kirjoittaa ilmeikästä ja eloisaa juhlamusiikkia. Sävellyksen lopullinen nimi nousi näistä aiheista. Sävellyksessäni tuon esille sanan Splendour (suom. Loisto) merkityksen.

Mitä haluat sanoa yleisöllemme, joka kuulee teoksen ensimmäistä kertaa?

- Tämä sävellys on eläväistä musiikkia, ja siinä on paljon erilaisia aiheita. Kun yleisö kuulee Splendour-teoksen ensimmäisen kerran, toivon, että musiikkini herättää tunteita ja ajatuksia.

Lue lisää konsertista ja osta liput

 

18.1.2024 11.19

Yhdistä konserttielämykseen ylellinen yöpyminen Hotel Kakolassa tai museovierailu Turun linnassa edulliseen pakettihintaan!

Matkamessut järjestetään Helsingin messukeskuksessa 18.–21.1. Tule moikkaamaan meitä messuille tai nappaa tarjous tästä.

Hotellipaketti

Hotellipaketilla musiikkielämykseen kuuluu ylellinen yöpyminen Hotel Kakolassa!

Paketit:

  • Konsertti Värikylläistä virtuositeettia pe 16.2. klo 18, Turun konserttitalo. 
    Yöpyminen Hotel Kakolassa 16.–17.2.
  • Konsertti Sävelten vuoristorataa pe 8.3. klo 18, Turun konserttitalo.
    Yöpyminen Hotel Kakolassa 8.–9.3.
  • Konsertti Myrskyloitsu 12.4. klo 18, Turun konserttitalo.
    Yöpyminen Hotel Kakolassa 12.–13.4.
  • Konsertti Pohjoisia väreitä 26.4. klo 18, Turun konserttitalo.
    Yöpyminen Hotel Kakolassa 26.–27.4.

Hinnat:
149 € / 1hh (Sisältää konserttilipun ja majoituksen yhdelle Standard Twin tai King -huoneessa.)
189 € / 2hh (Sisältää konserttiliput ja majoituksen kahdelle Standard Twin tai King -huoneessa.)

Perheille:

Hinta:
329 € / 4hh (Sisältää konserttiliput ja majoituksen neljälle perhehuoneessa tai perhesellihuoneessa.)  

Osta hotellipaketti:
hotel@kakola.fi
p. 044 424 4544
hotelkakola.fi

Voimassa konserttipäivään asti tai niin kauan kuin pakettihintaisia huoneita on saatavilla.

Kulttuuripaketti

Kulttuuripaketilla saat musiikkielämyksen sekä museokäynnin yhteishintaan 30 | 15 €!

Pakettiin kuuluu Turun filharmonisen orkesterin perjantaikonsertti sekä museokäynti Turun linnassa konsertin jälkeisenä lauantaina tai sunnuntaina.

Konsertit:

Tutustu Turun linnan näyttelyihin:
turku.fi/turunlinna

Osta kulttuuripaketti:
kulttuuri.myynti@turku.fi
p. 02 262 0333
tfo.lippu.fi

Voimassa konserttipäivään asti.