Muuta tekstin kokoa:

Uutiset

29.11.2023 09.11

Esther Yoo on joutunut peruuttamaan esiintymisensä, ja viulisti Petteri Iivonen korvaa Yoon Titaaninen sinfonia -konserteissa torstaina 30.11. klo 19 ja perjantaina 1.12. klo 18. 

Ohjelmistoon ei tule muutoksia, ja Iivonen tulkitsee Samuel Barberin viulukonserton. 

Petteri Iivonen on yksi viime vuosien menestyneimmistä suomalaisista viulutaiteilijoista, jonka soittoa on ylistetty muun muassa virheettömän tekniikan (Il Gazzettino) ansiosta. Vuonna 2010 Iivonen sijoittui toiseksi kansainvälisessä Jean Sibelius -viulukilpailussa ja hän on legendaarisen Opéra National de Paris 1. konserttimestari.

Lue lisää konserteista ja osta liput

 

27.11.2023 10.47

Sunnuntain kamarimusiikkikonsertti 3.12. klo 16 Betel-kirkossa esittelee alttoviulua ja kontrabassoa pääroolissa. Heti konsertin kärkeen päästään etelän maisemiin Efrain Oscherin teoksen Escenas del Sur alttoviululle ja kontrabassolle viemänä. Oscher on säveltäjä, sovittaja ja huilisti, jolle musiikki on keino kertoa tarinoita. Erwin Schulhoffin Concertino huilulle, alttoviululle ja kontrabassolle toimii teokselle kontrastina. Iltapäivä päättyy Sergei Prokofjevin monipuoliseen g-molli-kvintettoon.

Konsertissa esiintyvät TFO:n muusikot Isa Halme, viulu, Mari Viluksela, alttoviulu, ohjelmistosuunnittelu, Per Björkling, kontrabasso, ohjelmistosuunnittelu, Sara Antikainen, huilu, Jun Saotome, oboe sekä Matteo Mastromarino, klarinetti.

Osta liput ja lue lisää

27.11.2023 10.42

Esther Yoo on klassisen musiikin kirkkaimpia tähtiä. Hän nousi kuuluisuuteen 16-vuotiaan vuonna 2010 saavutettuaan historian nuorimpana viulistina palkintosijan Sibelius-viulukilpailussa. Turun filharmonisen orkesterin konserteissa torstain 30.11. klo 19 ja perjantaina 1.12. klo 18 Yoo esittää Samuel Barberin viulukonserton. Tiroler Symphonieorchester Innsbruckin ylikapellimestari Kerem Hasan johtaa orkesteria. Torstain konserttia edeltää Varaslähtö klo 18.15. Tilaisuudessa tutustutaan illan taiteilijoihin ja ohjelmaan.

Konsertit alkavat Iánnis Xenákiksen Metastaseis-teoksella. Matemaatikko, arkkitehti ja säveltäjä Xenakis soveltaa teoksissaan todennäköisyyslaskelmia, hyperbolisia paraboloideja ja muita matemaattisteoreettisia lähtökohtia. Barberin musiikki on uusromanttista, kaunista ja melodista, ja viulukonsertto on siitä vahvistus. Konsertti päättyy Gustav Mahlerin sinfoniaan nro 1. Mahler antoi sinfonialleen lisänimen ”Titaani”, mutta luopui nimestä myöhemmin. Titaanin kokoa sinfoniassa kuitenkin on noin tunnin pituudellaan ja suurella orkesterikokoonpanollaan.

Osta liput ja lue lisää

 

                                                                   

 

 

 

 

23.11.2023 09.06

Turun filharmonisen orkesterin kevätkauden koko ohjelma on julkaistu ja liput ovat myynnissä.

TFO:n päävierailija Christian Kluxen avaa orkesterin kevätkauden torstaina 11.1. klo 19 ja perjantaina 12.1. klo 18 Konserttitalossa. Kluxen häikäisi turkulaisyleisön marraskuussa tiivistunnelmaisella tulkinnallaan Johannes Brahmsin Ein deutsches Requiemista, ja kevään avajaiskonserteissa ohjelma koostuu jälleen romantiikan ajan musiikista. Tammikuun konserteissa kuullaan Richard Straussin laulusarja Vier letzte Lieder sopraano Christina Nilssonin kanssa sekä Rued Langgaardin lähes elokuvallisesti pauhaava sinfonia nro 1. Konsertteja edeltää konserttivieraille avoin Varaslähtö, jossa tutustutaan illan taiteilijoihin ja ohjelmaan.

Sinfoniasarja täynnä musiikkiherkkua

Tammikuussa sinfoniasarja jatkuu perjantaina 19.1. wieniläisklassisella ohjelmistolla. Kapellimestari Bernard Labadien johdolla kuullaan Joseph Haydnin ja W. A. Mozartin musiikkia, joista Andreas Brantelidin tulkintana on luvassa Haydnin sellokonsertto. Klassikoiden ystäville on vuorostaan luvassa nautintoa torstaina 25.1. ja perjantaina 26.1., kun Julian Rachlin palaa Turkuun ja esittää Felix Mendelssohnin viulukonserton, yhden maailman kuuluisimmista konsertoista.

Helmikuussa TFO vie yleisönsä Roomaan, kun kapellimestari Fabien Gabel tarjoilee yksi toisensa jälkeen elegantimpia tuliaisia suoraan Italiasta. Torstai-illan aikana 1.2. kuullaan muun muassa Giacomo Puccinin ja Giuseppe Verdin säveliä. Värikylläisyyttä talviloman kynnykselle tuovat kapellimestari Gergely Madaras sekä huilisti Noemi Gyori. Helmikuiset konsertit 15.–16.2. tarjoavat Jacques Ibertin huilukonserton solistista säihkettä sekä Pjotr Tšaikovskin viidennen sinfonian värikkäitä ja tunteisiin tarttuvia säveliä.

Maaliskuussa estradin saavat TFO:n konserttimestarit Matti Koponen ja Philip Zuckerman perjantaina 8.3. Kaksikko on luonut kerroksellisen ohjelman, joka vuoristoradan tavoin vie kuulijaa tyylistä ja vuosisadasta toiseen. Ilta tarjoaa musiikkia aina J. S. Bachista Beethoveniin ja Max Richteriin. Torstain 14.3. konsertissa Irina Zahharenkova tulkitsee Henryk Góreckin hengästyttävän cembalokonserton. Erle Kontin johtamaan iltaan mahtuu myös Jean Sibeliuksen rakastettu ja valoisa toinen sinfonia.

Huhtikuu alkaa myrskyisästi kapellimestari Anu Talin ja pianisti Mishka Rushdie Momenin kanssa 11.–12.4. Erkki-Sven Tüürin "myrskyloitsu” aloittaa illan. Solistinumerona Momen esittää Mozartin 23. pianokonserton ja ilta huipentuu Antonín Dvořákin hittiin eli 9. sinfoniaan, ”Uudesta maailmasta”. Torstaina 18.4. Kahdeksan vuodenaikaa -konsertissa TFO:ta johtaa jälleen päävierailija Christian Kluxen. Solistina nähdään thereminin soittaja Carolina Eyck, joka esittää konsertin nimikkoteoksen, Kalevi Ahon konserton thereminille ja kamariorkesterille. Konsertti juhlistaa maaliskuussa 75 vuotta täyttävää Kalevi Ahoa, johon päästään tutustumaan jo konsertin etkoilla klo 17.30 alkaen. Perjantaina 26.4. Pohjoisia väreitä -konsertissa kapellimestari Emilia Hoving ja sellisti Amalie Stalheim tarttuvat skandinaaviseen ohjelmistoon.

Toukokuussa TFO konsertoi jälleen nuorten solistien kanssa keskiviikkona 8.5. Jo perinteeksi muodostuneen nuorten solistien konsertin johtaa Kristian Sallinen. Sinfoniakausi päättyy torstaina 16.5. kapellimestari Christoph Poppenin ja pianisti Laura Mikkolan kanssa. Mikkolan käsittelyssä kuullaan Maurice Ravelin jazz-vivahteinen pianokonsertto, ja lopuksi kesän valoa ja iloa pulppuava Felix Mendelssohnin neljäs sinfonia päättää illan.

Konsertteja jokaiseen makuun ympäri Turkua

Tuomiokirkossa TFO konsertoi torstaina 8.2. osana Katedraali soi -viikkoa sekä pitkäperjantaina 29.3., jolloin kuulijoille on luvassa Pekka Kostiaisen Pääsiäisoratorio Ville Matvejeffin johdolla.

TFO:n muusikoiden suunnittelemat kamarimusiikkikonsertit vievät kuulijat nauttimaan monipuolisista konserttikokonaisuuksista Pyhän Henrikin ekumeeniseen Taidekappeliin sunnuntaina 21.1., Turun linnaan sunnuntaina 3.3., Vanhalle raatihuoneelle 24.3. sekä Sibelius-museoon lauantaina 20.4. ja sunnuntaina 5.5.

Toukokuussa TFO:n muusikot karkaavat Konserttitalolta. Bongaa muusikko! -viikon aikana orkesteri konsertoi muun muassa Timo Lassy Trion kanssa Ruissalon telakalla torstaina 23.5. Viikon kaikki tapahtumat 20.–25.5. julkaistaan kevään aikana.

Kevätkaudesta on jo aiemmin julkaistu Abba – Gimme! Gimme! Gimme! -konsertit lauluyhtye Rajattoman kanssa 29.2.–2.3. sekä Hevisaurus – Sinfonisesti räyh! -konsertit koko perheen suosikkiyhtye Hevisauruksen kanssa 22.–23.3.  Lisäksi TFO tuottaa yhteistyössä Turun Kaupunginteatterin ja Saaristo-oopperan kanssa “Ihminen parhaan kykynsä mukaan”-kamarioopperan, jonka kantaesitys torstaina 4.4. sekä 9 muuta esitystä nähdään Kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä huhtikuussa.

Osta lippuja

Tutustu kauden konsertteihin tästä.

 

21.11.2023 09.10

Turun kaupungin perinteiset itsenäisyyspäivän juhlakonsertit järjestetään keskiviikkona 6.12. klo 12 ja 15 Turun konserttitalossa. Turun filharmonista orkesteria johtaa Jutta Seppinen ja solistina on sellisti Tatu Kauppinen. Tatu Kauppinen voitti ensimmäisen palkinnon Turun sellokilpailussa vuonna 2022 ja opiskelee tällä hetkellä Berliinin filharmonikkojen Karajan-orkesteriakatemiassa. Kapellimestari ja mezzosopraano Jutta Seppinen on monitaideryhmä CHANGEnsemblen perustaja ja Key Ensemblen taiteellinen johtaja.

Juhlapuhujana klo 12 konsertissa on pormestari Minna Arve ja klo 15 konsertissa Turkuseura ry:n hallituksen puheenjohtaja Maija Palonheimo. Klo 12 konsertti lähetetään myös suorana verkossa osoitteessa tfo.fi/live.

Ohjelma koostuu jälleen kotimaisen musiikin parhaista paloista. Konsertit alkavat Erkki Melartinin Juhlamarssilla näytelmästä Prinsessa Ruusunen. Juhlapuheen jälkeen kuullaan Jean Sibeliuksen Valse triste. Tatu Kauppinen tulkitsee solistina Aulis Sallisen Don Juanquixoten yölliset tanssit, jonka jälkeen on luvassa Oskar Merikannon Valse lente N–E. Fougstedt sovituksena orkesterille. Konsertit päättyvät Sibeliuksen Finlandiaan sekä Fredrik Paciuksen Maamme-lauluun.

Vapaaliput jaetaan Filharmonian päivänä lauantaina 25.11.

Itsenäisyyspäivän juhlakonserttien vapaaliput jaetaan lauantaina 25.11. klo 12 Turun konserttitalossa. Paikkalippuja jaetaan 2 kappaletta per hakija. Lippujaossa on mahdollisuus valita, haluaako liput klo 12 vai klo 15 konserttiin. Mahdollisesti ylijääviä lippuja voi tiedustella Konserttitalon lipunmyynnistä tiistaista 28.11. alkaen. Lipunmyynti on avoinna ti–pe klo 12–17 osoitteessa Aninkaistenkatu 9. 

Filharmonian päivänä 25.11. Konserttitalossa on lisäksi mahdollista tehdä edullisia lippulöytöjä Turun filharmonisen orkesterin tuleviin konsertteihin sekä levy- ja tuoteostoksia.

17.11.2023 15.08

Tunnelmallisissa joulukonserteissa torstaina 7.12. klo 19 ja perjantaina 8.12. klo 14 suosikkibaritoni Aarne Pelkonen ja TFO esittävät joulunajan klassikoita 24.11. julkaistavalta Rakas joulu -levyltä. Levyltä on julkaistu maistiaisena Talvilaulu. 

Aarne Pelkonen on 2013 Lappeenrannan laulukilpailun voittaja, ja 2015 Sibelius-laulukilpailun voittaja. Hän on lumonnut yleisönsä niin ooppera- kuin liedlavoilla puhuttelevilla tulkinnoillaan. 

Osta liput 

17.11.2023 15.06

Olli Mustonen ja Ludwig van Beethovenin pianokonsertto, tämän ikonisemmaksi ei konsertti muutu. TFO:n taiteellisen johtajan konsertit torstaina 23.11. klo 19 perjantaina 24.11. klo 18 ovat yksi konserttisyksyn kirkkaimmista kohokohdista. Beethoven-tulkkina tunnettu Mustonen esittää säveltäjän 3. pianokonserton, joka on juuri niin briljeeraava, kiehtova ja koukuttava kuin Beethovenilta odottaakin. Mustonen esiintyy konserteissa tuplaroolissaan pianistina ja kapellimestarina. 

Konsertin aloittaa hulppea Leonore-alkusoitto, joka tunnetuin Beethovenin Fidelio-oopperaansa säveltämistä ja sittemmin hylkäämistä alkusoitoista. Seuraavaksi lavan saa pianokonsertto, jonka Beethoven sävelsi 1700-1800-lukujen vaihteessa. Koukuttava konsertto alkaa reippaasti, välissä tunnelma on seesteisempi ja finaalia kohti tunnelma taas kiihtyy. Väliajan jälkeen siirrytään Carl Nielsenin musiikkiin ja sinfonia Espansivan solisteina loistavat sopraano Johanna Isokoski ja baritoni Petteri Salomaa. 

”Beethoven ja Nielsen ovat molemmat ainutlaatuisia ja minulle erityisen läheisiä säveltäjiä - kumpikin tavattoman omaperäisiä mestareita, joiden musiikista huokuu hyvin erityinen inhimillinen lämpö”, Mustonen kertoo.

Torstain 23.11. konserttia edeltää Pieni alkusoitto klo 18.15 Konserttitalon ylälämpiössä. Turun konservatorion kanssa yhteistyössä toteutetussa Pieni alkusoitto -sarjassa musiikinopiskelijat esittävät illan sinfoniakonserttiin siivittävää musiikkia, ja tällä kertaa tilaisuudessa esiintyvät pianon soiton oppilaat. Juonnetut tilaisuudet ovat avoimia konserttivieraille. 

Perjantain 24.11. konsertti jatkuu myöhäisillan kamarimusiikilla Konserttitalon ylälämpiössä. Iltapalana kuullaan Olli Mustosen Viulusonaatti ja Maurice Ravelin Viulusonaatti nro 1 a-molli. Kappaleet esittävät viulisti Marjaana Holva ja pianisti Maria Männikkö. Vapaa pääsy konserttivieraille.

Osta liput 

Briljantti Beethoven to 23.11. klo 19
Briljantti Beethoven pe 24.11. klo 18

14.11.2023 11.04

Sinfonia- ja hevimusiikki kohtaavat Turun konserttitalossa keväällä 2024, kun Turun filharmoninen orkesteri ja koko perheen suosikkiyhtye Hevisaurus johdattavat yleisön jurakautisen hevimusiikin pariin – sinfoniatwistillä! Maaliskuisissa konserteissa Turun konserttitalossa Hevisaurus nousee estradille ensimmäistä kertaa yhdessä sinfoniaorkesterin kanssa. Koululaiskonserttien lisäksi yleisökonsertit perjantaina 22.3. klo 18 ja lauantaina 23.3. klo 15 ovat osana Lasten musiikkijuhlien ohjelmaa.

Koko perhettä viihdyttävissä konserteissa kuullaan Hevisauruksen tuotantoa sinfoniaorkesterille ja heviyhtyeelle Perttu Vänskän sovituksina. Monipuolisesti musiikin parissa työskentelevä Perttu Vänskä hallitsee musiikkigenret metallista klassiseen musiikkiin ja toimii laaja-alaisesti musiikin tuottajana, säveltäjänä ja sovittajana. Vänskä myös johtaa konsertit. Vuoden räyhäisimmällä keikalla kuullaan muun muassa juraheviyhtyeen hitit Räyh!, Viimeinen mammutti ja Ugala Bugala. Konserttien ikäsuositus on 3-vuotiaille ja sitä vanhemmille. Liput ovat myynnissä.

Hevisauruksessa esiintyvät Komppi Momppi, Riffi Raffi, Milli Pilli, Muffi Puffi, sekä tietysti itse Herra Hevisaurus. Neljän dinosauruksen ja lohikäärmeen muodostama koko perheen suosikkiyhtye Hevisaurus syntyi vuonna 2009 ajatuksesta tehdä laadukasta hevimusiikkia lapsille ja lapsenmielisille. Räyhäkäs juraheviyhtye on julkaissut kahdeksan studioalbumia ja palkittu kaksi kertaa parhaan lastenmusiikkilevyn Emmalla. Kolme kahdeksasta Hevisauruksen albumeista on yltänyt kultarajoille, kaksi myynyt platinaa ja vuoden 2009 Jurahevin kuninkaat -esikoisalbumi myi jo ensimmäisenä vuotenaan tuplaplatinaa.

Osta liput 

Hevisaurus – Sinfonisesti räyh! Pe 22.3. klo 18
Hevisaurus – Sinfonisesti räyh! La 23.3. klo 12
Hevisaurus – Sinfonisesti räyh! La 23.3. klo 15 

Katso Hevisauruksen tervehdys! (Linkki avautuu Vimeoon.)

13.11.2023 11.24

Turun filharmonisen orkesterin, kapellimestari Olli Mustosen sekä tenori Ian Bostridgen ensilevytys Mustosen toisesta ja kolmannesta sinfoniasta on julkaistu Ondine-levymerkillä 3.11.2023.

Säveltäminen on merkittävä osa tammikuusta 2021 Turun filharmonisen orkesterin taiteellisena johtajana toimineen pianisti-kapellimestari Olli Mustosen muusikkoutta. Mustosen runsaaseen sävellystuotantoon kuuluu kaikkiaan kolme sinfoniaa, joista jokaisella on yhteys suomalaiseen klassikkokirjallisuuteen: Nyt levytetyistä teoksista sinfonia nro 2 ”Johannes Angelos” (2013) on saanut inspiraationsa Mika Waltarin samannimisestä historiallisesta romaanista ja Konstantinopolin muinaisen kaupungin mystiikasta. Sinfonia nro 3 ”Taivaanvalot” (2020) on puolestaan hakenut innoitustaan Kalevalasta ja suomalaisesta mytologiasta.

Vastajulkaistulla äänitteellä kolmannen sinfonian solistiosuudet laulaa kansainvälisesti palkittu tenori Ian Bostridge. TFO ja Mustonen ovat esittäneet molemmat sinfoniat kauden 2022–2023 konserttiohjelmistossa, ja Bostridge vieraili kolmannen sinfonian solistina Turussa viime syksynä.

Kuuntele levyä

Kuuntele levyä Spotifysta tästä linkistä

Olli Mustonen
Symphonies Nos. 2 & 3

Ian Bostridge, tenor
Turku Philharmonic Orchestra
Olli Mustonen

Ondine, 2023

6.11.2023 09.35

Open Orchestrassa yleisö pääsee astumaan sisälle musiikkiin. Ainutlaatuisessa konserttikokemuksessa Konserttitalon permannon penkit puretaan, ja muusikot sijoitetaan ympäri salia lavalle ja permannolle. Yleisö pääsee kulkemaan orkesterin keskuudessa, musiikin ympäröimänä. Juonnettua konserttielämystä vahvistaa näyttävä visualisointi ja valaistus. 

Konsertit järjestetään torstaina 9.11. ja torstaina 16.11. klo 19 sekä perjantaina 17.11. klo 18. Turun filharmoninen orkesteri esittää tuotannon yhteensä 13 kertaa viikkojen 45–46 aikana, kun tuotannosta järjestetään lisäksi seitsemän konserttia 8. luokkalaisille Taidetestaajille ja kolme konserttia muille koululaisille. TFO esittää vuonna 2019 ilmiöksi nousseen ja loppuunmyydyille saleille esitetyn Open Orchestran nyt toista kertaa.

Konserttien aikana kuullaan monipuolisesti orkesterimusiikin hittisäveliä Pjotr Tšaikovskin Joutsenlammesta Jean Sibeliuksen Myrskyyn ja John Williamsin Harry Potter -elokuvamusiikkiin.

Mikko Kuustonen ja Hanna Brotherus juontavat konsertit. Kuustonen on muusikko, mediapersoona ja karismaattinen esiintyjä. Brotherus on tanssitaiteilija, kirjailija, ohjaaja ja koreografi, joka kuuluu suomalaisen tanssitaiteen kärkinimiin. Kööpenhaminan filharmonikkojen konseptiin perustuvan konserttiproduktion johtaa kapellimestari Aku Sorensen ja visuaalisesta suunnittelusta vastaa Timo Ollila.

Mikä Open Orchestra?

Osta liput