Muuta tekstin kokoa:

Psst! Meni jo.

Jethro Tull

Kiristyneiden koronarajoitusten vuoksi Ian Andersonin johtaman Jethro Tull –yhtyeen konsertti joudutaan siirtämään huhtikuulle 2022. Jo ostetut liput käyvät uudelle konserttipäivälle sellaisenaan! 

1960-luvun lopussa perustettu brittiläinen rockyhtye Jethro Tull saapuu Suomeen huhtikuussa 2022. Rockia ja folkrockia soittavan yhtyeen keulahahmona toimii laulaja-huilisti Ian Anderson

"Tällä kiertueella kyse on Jethro Tullin musiikista ja kokoonpanosta nimeltä Jethro Tull", yhtyeen perustaja ja keulakuva Ian Anderson toteaa jämäkästi.

Yhtyeessä soittavat Andersonin (huilu, kitara, bouzouki, mandoliini, huuliharppu ja laulu) lisäksi, Joe Parrish (kitara), Scott Hammond (rummut & lyömäsoittimet), John O’Hara (kosketinsoittimet) ja David Goodier (basso).

Andersonin häikäisevän menestyksellinen ja pitkä ura tukeutuu vahvasti Jethro Tullin ensimmäisiin vuosikymmeniin. Niinpä useimmat fanit olisivat pettyneitä, jos konsertissa ei kuultaisi esimerkiksi sellaisia klassikoita kuin ”Bourrée”, ”Song For Jeffrey”, ”Living In The Past”, ”Sweet Dream”, ”Aqualung”, ”Locomotive Breath”, ”Too Old To Die: Too Young To Die” ja ”Thick As A Brick”.

Jethro Tullin piti alun perin esiintyä Logomossa, mutta päällekkäisvarauksen vuoksi keikka siirtyy Konserttitalolle. Jo ostetut liput käyvät uuteen ajankohtaan sellaisenaan. Järjestäjä ja yhtye pahoittelevat tilannetta!

Salin etuosa (rivit 1–11) on varattu ensisijaisesti yleisölle, joka on ostanut lipun alkuperäiselle konserttipäivälle Logomoon.

Konsertin järjestää RH Entertainment Oy

Turun konserttitalo
Tiistai
26.04.2022 19:00

konsertin kesto on n. 2 h sis. väliajan.

Liput
65,00 €