Muuta tekstin kokoa:

Markku Aro 70-vuotta juhlakiertue

Vaikea uskoa, että nuorekkaana säilynyt Markku Aro teki läpimurtonsa jo vuonna 1968 hittisinglellä ”Käyn uudelleen eiliseen” ja että hän täyttää 70 vuotta helmikuussa 2020.

- Aika kuluu nopeasti. Ensi syksyn 22 konserttia käsittävällä juhlakiertueella yhdistyvät uran 50-vuotistaiteilijajuhla ja henkilökohtainen 70-vuotisjuhla, mutta moniin kollegoihini verrattuna minähän olen vielä ihan poikanen, Markko Aro kertoo hymyillen.

Poikkeuksellisen pitkän tien suomalaisessa musiikkielämässä taivaltanut sympaattinen Markku Aro nauttii siitä, että hänen ikäisilleen artistikonkareille riittää vielä kysyntää. Hän kertoo sen johtuvan siitä, että monien menestyksensä jo 1960- ja 1970-luvuilla vakiinnuttaneiden artistien hitit elävät yhä edelleen yleisön muistoissa.

Markku Aron suosittujen hittien määrä on huikea: ”Käyn uudelleen eiliseen”, ”Hyvännäköinen”, ”Moskiitto”, ”Jestas sentään”, ”Oma kultasein”, ”Anna kaikkien kukkien kukkia”, ”Etsin kunnes löydän sun”, ”Pois sut vien”, ”Kun sä vierelläin sateessa oot” ja ”Loit elämälle pohjaa” sekä sen jälkeen yhteistyössä tuottaja Veikko Samulin kanssa muun muassa ”Keskiyön aikaan” ja ”Ollaan lähekkäin”.

Aron levyttämien lähes kolmenkymmenen albumin joukosta suosituin oli vuonna 1976 julkaistu ”Etsin kunnes löydän sut”, joka myi kultaa. Uran alkuaikoina, vuodesta 1969 aina 1980-luvun puoliväliin asti Aro julkaisi albumin per vuosi, mutta myöhemmin tahti hieman laantui. Viimeisin Markku Aron albumi on vuonna 2003 ilmestynyt ”Anna tulta”.

Turun konserttitalo
Lauantai
14.12. 19:00

Konsertin kesto 2h 30min, sis. väliaika 30 min

Liput
42,50 € | 37,50 € | 32,50 €