Muuta tekstin kokoa:

Tiesitkö, että 65-vuotiaille turkulaisille ilmaisliput konsertteihin

Turun kaupunki lähettää lahjaliput sisältävät onnittelukirjeet kaikille 65 vuotta täyttäville turkulaisille. Ensimmäinen erä kaupunginjohtajan allekirjoittamia onnittelukirjeitä lähetetään alkuvuodesta syntyneille.

Viime vuonna ensimmäistä kertaa lähetetyt kirjeet otettiin hyvin vastaan, ja kirjeiden lähetystä jatketaan myös tänä vuonna. Ensimmäinen erä kaupunginjohtaja Aleksi Randellin allekirjoittamia onnittelukirjeitä lähetetään henkilöille, joiden 65-vuotissyntymäpäivä on 1.1.–30.6.2015. Vuoden loppupuoliskon syntymäpäiväsankarit saavat onnittelukirjeen elokuussa. Kirjeen saajia on tänä vuonna noin 2 500.

Lahjaksi pääsylippuja

Turun kaupungin vapaa-aikatoimiala haluaa ilahduttaa syntymäpäiväsankareita lahjalla. Kirjeen kääntöpuolelta löytyy pääsyliput kahteen liikuntapaikkakäyntiin, kahteen Turun filharmonisen orkesterin konserttiin ja sisäänpääsy Turun linnaan 5.2.–29.4. Näiden pääsylippujen avulla kaupunki haluaa tarjota 65-vuotiaille mahdollisuuden tutustua Seniorirannekkeeseen kuuluviin palveluihin.

Senioriranneke on kehitetty 65 vuotta täyttäneiden turkulaisten liikunta- ja kulttuuriharrastuksen ylläpitämiseksi. Vaikka rannekkeen hinta nousikin vuoden alussa, on liikunnan ja kulttuurin harrastaminen sen avulla edelleen hyvin edullista. Puolen vuoden käyttömaksulla eli 30 eurolla käytössä ovat Turun kaupungin uimahallit, kuntosalit ja maauimalat sekä kausittain vaihtuvat kulttuuripalvelut. Ensimmäisellä puolen vuoden käyttömaksun latauskerralla on lisäksi maksettava 8 euroa rannekkeesta. Senioriranneketta voi käyttää kerran päivässä. Rannekkeella ei ole yläikärajaa.

Liikunta ja kulttuuri lisäävät terveyttä

Onnittelukirjeessä muistutetaan, että liikunnan ja kulttuurin harrastaminen lisää terveyttä ja tuo vireyttä. Säännöllinen liikunta ehkäisee sairauksia ja ylläpitää toimintakykyisyyttä. Liikunta- ja kulttuuriharrastukset ovat myös keino sosiaalisten suhteiden hoitamiseen.

Turun kaupungin liikuntapalvelukeskus aloitti Senioriranneke-palvelun vuonna 2006 alun perin 70+-nimisenä. Palvelun ikärajaa alennettiin viidellä vuodella vuonna 2009. Vuonna 2011 tarjontaa monipuolistettiin kaupungin kulttuuripalveluilla. Tällä hetkellä Senioriranneketta käyttää n. 4500 turkulaista. Lisätietoja: www.turku.fi/senioriranneke