Muuta tekstin kokoa:

Turku muuttuu Suomen suurimmaksi konserttisaliksi 9.5.

Turun filharmoninen orkesteri toteuttaa 225-vuotisjuhlansa kunniaksi 7 kukkulaa soi -kaupunkitapahtuman lauantaina 9.5. Turussa. Suomessa ennen kokemattomassa esityksessä orkesteri jakaantuu ja jalkautuu kuudelle kukkulalle kapellimestari Leif Segerstamin ottaessa seitsemännen kukkulan haltuun. Turun kukkuloilla soitetaan Jean Sibeliuksen Finlandia Segerstamin johdolla, ja teos tallennetaan monikameratekniikalla yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Kaupunkilaiset voivat osallistua tapahtumaan paikan päällä sekä netissä. Ennen orkesterin yhdistävää konserttia jokaisella kukkulalla nähdään sen historiasta inspiraationsa saanut taide-esitys.

Tapahtuman näyttämönä toimivat mäet ovat valittu C.L. Engelin asemakaavan mukaan hänen nimeämistään Turun seitsemästä kukkulasta. Kukkulat ovat Aninkaistenmäki, Kakolanmäki, Kerttulinmäki, Puolalanmäki, Samppalinnanmäki, Vartiovuori ja Yliopistonmäki. Konserttia edeltävillä kukkulaetkoilla nähdään mm. nukketeatteriryhmä Kuuman Ankanpoikasen performanssi, otteita Turun Kaupunginteatterin Kakola-musikaalista ja tanssiteatteri Erin tanssiesitys.

225 vuotta täyttävän Turun filharmonisen orkesterin toiminnan juuret vievät aina vuoteen 1790, jolloin Turun Soitannollinen Seura perustettiin. Orkesteri on yksi maailman vanhimmista ja pisimpään yhtäjaksoisesti toimineista orkestereista. Samanaikaisesti 225-vuotisjuhlan kanssa vietetään Suomen suurimman säveltäjän, Jean Sibeliuksen, 150-vuotisjuhlaa. 7 kukkulaa soi -tapahtuma juhlistaa molempia merkkivuosia, mutta pyrkii olemaan myös osoitus siitä, että Turun filharmoninen on koko kaupungin ja kaikkien kaupunkilaisten orkesteri.

”Halusimme tehdä jotain kreisiä ja näkyvää juhlavuoden kunniaksi. Teemaksi muodostui Turku ja turkulaisuus, kukkuloilla elävien kaupunkilaisten vaiheet ja edesottamukset.  Hankkeen myötä pääsemme myös esittelemään itseämme ja yhteistyökumppaneitamme luovasti ja klassisen musiikin esitysrajoja rikkovalla tavalla”, toteaa intendentti Emilie Gardberg, joka myöntää idean syntyneen hänen tutustuessaan yhden eurooppalaisen kollegaorkesterin tempauksiin oman juhlavuotensa kunniaksi. 

Kukkulat soivat myös sosiaalisessa mediassa. 7 kukkulaa soi -Facebook-sovelluksen kautta kaupunkilaiset voivat tutustua kukkuloihin ja valita oman suosikkinsa sekä kutsua ystäviään mukaan seuraamaan orkesteria ja muita taiteilijoita eri puolille kaupunkia. Sovellukseen pääset tästä linkistä.

Projekti toteutetaan kulttuurilautakunnan suurtuotantorahoituksella sekä Valtion Sibelius-rahaston erikoistuella.

 

7 kukkulaa soi -kaupunkitapahtuman tarkempi ohjelma:

Aninkaistenmäki 19,3m
Esitys Puutorilla.

Kukkulaetkot klo 14.30:
Kolme tanssia teoksesta Ilmiliekeissä (2011) kertoo Turun historian dramaattisimmasta tapahtumasta, Turun palosta. Marjo Kuuselan ohjaamassa teoksessa esiintyvät tanssijat Unna Kitti, Pekka Hiltunen, Suvi Nieminen ja Ilona Salonen sekä muusikko Marjaana Puurtinen.

Konsertti klo 15.00:
Kukkulalla mm. puupuhaltajia ja lyömäsoittajia

 

Kakolanmäki 39m
Esitys entisen vankilanjohtajan asunnon pihapiirissä

Kukkulaetkot klo 14.30:
Turun Kaupunginteatterin ylistetyn Kakola-musikaalin laulut kohtaavat vankilanjohtaja Totti Karpelan tekstit vankilamuurien varjoissa.

Konsertti klo 15.00:
Kukkulalla mm. lyömäsoittajia

 

Kerttulinmäki 27m
Esitys vanhan hirttopaikan muistomerkillä

Kukkulaetkot klo 14.30:
Nukketeatteriryhmä Kuuman Ankanpoikasen epäsovinnaiset turistit tutustuvat hirttokukkulaan omista lähtökohdistaan.

Konsertti klo 15.00:
Kukkulalla mm. vaskisoittajia

 

Puolalanmäki 35,2m
Esitys Taidemuseon portailla. Sateen sattuessa yleisö ohjataan Taidemuseon sisätiloihin.

Kukkulaetkot 14.30:
Sinfonikkojen alkuvoimainen jousisointi nostaa tanssiteatteri Erin leimuavaan tanssiin – kuin kipinät elävän musiikin palossa, Taidemuseon kupeessa, kukkulan korkeudessa.

Konsertti klo 15.00:
Kukkulalla mm. sellistejä ja kontrabasisteja

 

Samppalinnanmäki 39m
Esitys Samppalinnan kesäteatterissa

Kukkulaetkot klo 14.30:
Åbo Svenska Teaterin Emma Klingenberg esittää katkelmia Matti Puurtisen säveltämästä rakastetusta Myrskyluodon Maijasta ruotsiksi. Kapellimestari Riddo Ridberg johtaa urkuharmonin takaa muusikot ja yleisön saaristotunnelmiin. 

Konsertti klo 15.00:
Kukkulalla mm. jousisoittajia

 

Vartiovuori 50m
Tähtitornin observatorio

Konsertti klo 15.00:
Maestro Leif Segerstam valtaa itseoikeutetusti kukkulan korkeimman kohdan ja johtaa orkesteriaan Tähtitornin kauniilta mäeltä

 

Yliopistonmäki 38,8m
Esitys yliopistonmäen suihkulähteellä.

Kukkulaetkot klo 14.30:
Chorus Cathedralis Aboensis promotoi kaupungin pitkää kuoroperinnettä ja kajauttaa Sibeliuksen musiikkia Turun Capitoliumilla.

Konsertti klo 15.00:
Kukkulalla mm. jousisoittajia