Muuta tekstin kokoa:

Tangoa, oopperaa ja formuloita TFO:n Vappukonsertissa

Suomen eturivin sellisteistä koostuva Total Cello Ensemble tähdittää Turun filharmonisen orkesterin Vappukonserttia 1.5. Turun konserttitalolla. Sellosekstetti tunnetaan rohkeasta ja genrerajat kaatavasta lähestymistavastaan klassiseen musiikkiin. Vappukonsertissa kuullaan mm. venäläistä valssia ja argentiinalaista tangoa, suosituimpien oopperoiden alkusoittoja sekä TCE:n perustajan Hannu Kiisken sävellys Formula Uno, jossa formulakisojen tunnistettava äänimaisema on sovitettu selloyhtyeelle.

Hannu Kiiski perusti Total Cello Ensemblen oman selloluokkansa oppilaista Sibelius- Akatemiassa vuonna 1994 vastapainoksi klassisen musiikin opiskelijan usein sangen yksinäiselle työskentelylle. Yhtye on esiintynyt nelisensataa kertaa muun muassa lukuisilla festivaaleilla. Vuosien mittaan yhtyeessä on soittanut kaikkiaan 36 sellistiä. Nykyiseen kokoonpanoon kuuluvat Kiisken lisäksi RSO:n soolosellisti Tuomas Lehto, HKO:n soolosellistit Tuomas Ylinen ja Tomas Nuñez-Garcés sekä Kansallisoopperan soolosellisti Jussi Vähälä ja Tanskan Kuninkaallisen orkesterin soolosellisti Samuli Peltonen.