Muuta tekstin kokoa:
Kv-harjoittelijamme Laura tapasi Darren Acostan pasuunansa kanssa Konserttitalolla. He keskustelivat torstain 12.9. konsertin sooloteoksesta, joka on monella tapaa liikkeessä, ja siitä, miksi Acosta valitsi klassisen musiikin jazzin sijaan.
On suuri ilo ja etuoikeus soittaa tätä musiikkia ja minulla on todella hauskaa. Pasuunakonserton esittäminen on harvinaista, ja voi kuulua uran kohokohtiin. Mutta tässä on kyse upouudesta teoksesta, jonka on säveltänyt säveltäjänero Jukka Tiensuu. Teos antaa soittajalle mahdollisuuden suurempaan luovuuteen.
Teokset osat ovat ready, steady, go [paikoillenne, valmiit, nyt]. Ensin mennään paikoilleen, ja sen jälkeen virkailija sanoo “valmiit“, jonka jälkeen odotetaan “nyt“-sanaa eli lähtöä. Ja kun päästään lähtemään, se on menoa. Tämä on 25 minuutin mittainen konsertto – ja perinteisesti pitkät pasuunakonsertot eivät ole 15 minuuttia pidempiä – joten tämä antaa haastetta keston kanssa. Ja lisäksi kuulijalle, joka ei ole tottunut kuuntelemaan pasuunaa solistina eikä nykymusiikin harmonista kieltä.
Maestro Tiensuu hyödyntää hyvin viehättäviä yksityiskohtia. Tässä teoksessa hän käyttää soittajan liikettä, kuin kulmikkaasti uudelleenohjaten. Se on mielenkiintoista visuaalisesti ja ikään kuin luo stereoefektiä. On myös toinen kohta, jossa oikeastaan puhun jotain orkesterille instrumentin läpi.
Rakastan jazzia. Se kulkee suvussani, koska keskimmäinen veljeni on jazzkitaristi ja vanhin veljeni jazzrumpali. Ehkä siksi, että olen kolmesta veljeksestä nuorin, ajattelin: “haluan tehdä tätä“. Albumi nimeltä Hooked on Classics kuitenkin veti huomioni kun olin kymmenen vuotta. Kuuntelin sitä joka päivä ja sen jälkeen tiesin: “tämä on se, mitä minä haluan tehdä“.
Kiitos haastattelusta ja ajastasi, Darren. Kaikkea hyvää konserttiin!