Muuta tekstin kokoa:

Miksi skandinaavinen musiikki, Christina Åstrand?

Lauralla oli jälleen mahdollisuus tavata konsertin taiteilija. Tällä kertaa hän keskusteli tanskalaisen viulisti Christina Åstrandin kanssa 3.10. konsertissa kuultavista Skandinavian musiikkiteoksista ja oman identiteetin löytämisestä musiikissa.

Christina, miksi kuulemme juuri nämä kappaleet konsertissa?

Tanskassa meillä oli kulta-ajaksi kutsumamme ajanjakso. Tuolloin monet säveltäjät olivat vuorovaikutuksessa keskenään, ja heillä oli mahtava musiikin- ja taiteentäyteinen elämä. Tältä ajanjaksolta on peräisin todella paljon fantastista taidetta ja musiikkia, joka kerää nyt vain pölyä kansalliskirjastossa. Juuri sieltä löysin nämä hienot teokset, jotka eivät ole konserttoja, mutta silti teoksia viululle ja orkesterille.

Miksi olet niin kiinnostunut tästä musiikista?

Se on osa omaa historiaani. Tarkoitan, että olemme niin kiinnostuneita Keski-Euroopan tai Yhdysvaltojen taiteesta, koska kurkistamme aina katsoaksemme, mitä ulkopuolella on. Mutta minulle on tärkeää ymmärtää omat juureni. Ja on hyvin mielenkiintoista laittaa asiat kontekstiin: miksi taiteilijat ja säveltäjät tekivät niin kuin he tekivät tuolloin, ja mikä inspiroi heitä? Kulta-ajalla taiteilijat yrittivät olla absoluuttisen vapaita, ja maalasivat sekä sävelsivät impression mukaisesti, se ei ollut niin määriteltyä. Tai ainakin koen itse musiikin sillä tavalla.

Entä löysitkö vastauksen siihen ”miksi säveltäjät tekivät niin kuin he tekivät”?

Luulen, että se oli ajan hengen mukaista: romantiikan aikakauden. En tarkoita hysteerisen romanttista, mutta silti hyvin ilmaisuvoimaista. Ja teokset tässä konsertissa ovat ikään kuin romantiikan aikakauden viimeiset pisarat ennen, kuin kaikki muuttuu modernismiksi.

viulisti Christina Åstrand
 

Christina Åstrand Konserttitalolla.

Esität neljä teosta: millaista esitykseen valmistautuminen oli?

Teoksissa on erittäin hyvä muoto, koska ne eivät ole kuin iso sinfonia tai konsertto. Siinä mielessä on säveltäjälle helpompaa tehdä upea kappale, koska kaikkea ei tarvitse pitkittää tuntikausia. Voi olla ideoita, sisällyttää ne musiikkikappaleeseen ja toteuttaa teos pienimuotoisesti. Ja näin ollen minun on helppoa löytää teosten tunnelma. 

Yleisö voi siis olla innoissaan konsertti-illasta?

Ehdottomasti! Sanoisin, että näitä musiikkikappaleita kuvailee parhaiten sana ”helmiä”. Nämä ovat helmiä, joilla on hyvin erityinen hehku, ja jokainen teos on oma yksilönsä. Ja kiitos orkesterin ja kapellimestari Jukka Iisakkilan, meillä on mahdollisuus esittää näitä helmiä.

Paljon kiitoksia Christinalle haastattelusta, ajasta vastauksista. Toivotamme kaikkea hyvää!

Sarjan muut haastattelut kv-harjoittelijamme Lauran kanssa:
Christian Vásquez
Darren Acosta
Elim Chan