Muuta tekstin kokoa:

Suomessa ensimmäistä kertaa: Open Orchestra

Open Orchestra koetaan ensimmäistä kertaa Suomessa marraskuun 8., 14. ja 15. päivä Turun konserttitalossa klo 19. Turun filharmonisen orkesterin syyskauden suurtuotannossa yleisö pääsee uudella tavalla tutustumaan sinfoniakoneistoon ja seuraamaan muusikon työskentelyä lähietäisyydeltä. Konsertin kapellimestarina nähdään Jukka Untamala ja illan juontaa rap-artisti Paleface. Konsertin visualisoinnista vastaa Timo Ollila. Perjantain 8.11. ja torstaina 14.11. konsertteja edeltää Varaslähtö Konserttitalon kahviossa klo 18. Tilaisuudessa tutustutaan konserttituotantoon tarkemmin, vapaa pääsy konserttiyleisölle.

Tuottaja Heidi Pulkkisen mukaan tulossa on erityinen ja ainutlaatuinen kokemus: ”Konsertissa rikotaan perinteisen konserttikokemuksen raja-aidat, kun kuulijat saavat mahdollisuuden liikkua soittajien keskuudessa konsertin aikana. Tuotantoa varten Konserttitalon koko permannon penkit poistetaan. Orkesteri on hajautettu soitinryhmittäin konserttitalon lavalle ja alapermannolle musiikilliseksi labyrintiksi. Kuulija voi sen läpi kulkiessaan kokonaisvaltaisesti aistia ja tuntea musiikin kehossaan.”

Kapellimestari Jukka Untamala on niin ikään innoissaan tulevasta projektista: ”Koska kyseessä on täysin uusi konserttitilanne, odotan sitä suurella mielenkiinnolla. Asetelma luo haasteita myös meille esittäjille, mutta otamme ne innolla vastaan. Yleensä sinfoniaorkesteria ei päästä näkemään soittotilanteessa näin läheltä, joten kontakti orkesterin ja yleisön välillä tulee olemaan jotain aivan uutta. Se on varmasti elämys niin soittajistolle kuin yleisöllekin.”

Konsertissa on väliaika, ja toisella puoliajalla yleisö pääsee vapaasti kävelemään muusikoiden välissä ja toisella puoliajalla seuraamaan konserttia parven istumapaikoilta. Konsertin kokonaiskesto väliajan kanssa on noin 1 tunti 30 minuuttia.

Open Orchestran alkuperäisidea on lähtöisin Kööpenhaminan filharmonikoilta. Turun konserteissa kuullaan laaja kirjo orkesterimusiikin suosikkiteoksia 1700-luvulta nykypäivään. Illan aikana kuullaan muun muassa Edvard Griegin Vuorenkuninkaan luolassa, Edward Elgarin Enigma-variaatioiden 9. osa, Wolfgang Amadeus Mozartin 40. sinfonian 1. osa sekä elokuvasäveltäjä John Williamsin Imperiumin marssi elokuvasta Tähtien sota.

Open Orchestra Turun konserttitalolla pe 8.11, to 14.11 ja pe 15.11 klo 19. Varaslähdöt 8.11. ja 14.11. klo 18. Jukka Untamala, kapellimestari, Paleface, juontaja, Timo Ollila, visuaalinen suunnittelu, Turun filharmoninen orkesteri. Liput iltakonsertteihin 26,50 | 21,50 | 9,50 €.

Lähes 8000 koululaista

Open Orchestran kokee lähes 5000 8.-luokkalaista Taidetestaajaa ja lisäksi muita koululaisryhmiä 6.–15.11. välillä. Yhteensä konsertin kokee lähes 8000 koululaista. Taidetestaajat-tuotanto järjestetään yhteistyössä Turun AMK:n Taideakatemian kanssa. Taidetestaajien vierailuun kuuluu konsertin lisäksi etukäteis- ja jälkitehtäviä, jotka sisältävät tänä vuonna muun muassa orkesterimaailmaan tutustuttavia pelejä. Turun AMK:lta mukana toteutuksessa ovat olleet Taideakatemian media-alan opiskelijat Eero Hallenberg, Teemu Mäkinen ja Tiina Palkki ohjaajanaan lehtori Johanna Vaaherkumpu sekä Turku Game Labista Rami Alsabki ja Katri Paananen.

Taidetestaajat on Suomen Kulttuurirahaston ja Svenska kulturfondenin rahoittama suurhanke, joka mahdollistaa kolmen vuoden ajan jokaiselle kahdeksasluokkalaiselle nuorelle kaksi taidelaitosvierailua kulttuurikohteissa. Nyt on käynnissä hankkeen kolmas vuosi. TFO on osallistunut Taidetestaajat-hankkeeseen myös vuosina 2017 (Hector Berliozin Fantastinen sinfonia) ja 2018 (Pjotr Tšaikovskin klassikkobaletti Pähkinänsärkijän nukketeatteriversio Aura of Puppetsin kanssa).

Konserttikokemukseen lisää elämyksellisyyttä virtuaalitodellisuuden keinoin

Turun filharmoninen orkesteri esiintyy myös virtuaalitodellisuuden keinoin. TFO lanseeraa 360-kameralla tehdyn videon, jossa katsoja pääsee uppoutumaan orkesterin keskelle, esiintymislavalle muusikoiden kanssa. Videota voi katsoa VR-laseilla tai ilman. Virtuaalitodellisuuden keinoin on mahdollista tarjota uudenlainen konserttikokemus, jossa musiikkiin pääsee eläytymään entistä intensiivisemmin.

360virtuaalikonsertti otetaan käyttöön ensimmäisen kerran Open Orchestra -konserteissa marraskuussa. Videoon on mahdollista tutustua ennen konsertteja Konserttitalolla VR-lasien kanssa. Iltakonserttien yleisön lisäksi videoon pääsevät tutustumaan kahdeksasluokkalaiset Taidetestaajat sekä koululais- ja päiväkotiryhmät. 360video on toteutettu yhteistyössä 360Mediatalon kanssa. 360Mediatalon toimitusjohtaja Henrik Helin kommentoi:

”Virtual Reality (VR) antaa aivan uudenlaisia keinoja tarjota ihmisille elämyksiä ja kokemuksia ajasta ja paikasta riippumatta.  Turun filharmonisen orkesterin esitys taltioitiin 360-kameralla ja katsoja voi kokea esityksen VR-laseilla vaikka omalla kotisohvallaan. Katsoja tuntee kuin olisi itse esiintymislavalla yhdessä orkesterin 40 soittajan kanssa. Hienoa, että Turun filharmoninen orkesteri on lähtenyt eturintamassa hyödyntämään VR:n tarjoamia mahdollisuuksia.”

Keväällä 2020 TFO:n virtuaalikonserttikiertue palvelutaloihin ottaa seuraavan askeleen, kun 360-videota voi katsella lasien kanssa myös kiertueella. Lisäksi kiertue laajenee asumispalveluyksikköjen ja vanhuskeskusten lisäksi myös yhdistyksille, eläkeläis- ja vammaisjärjestöille ja mahdollisesti vankeinhoitolaitoksiin. Tavoitteena on kulttuurielämysten ja orkesteripalveluiden saavutettavuuden ja esteettömyyden lisääminen, sekä laitosten aktiivisempi rooli digitaalisten palveluiden käytössä asukkaiden kulttuurihyvinvointipalveluissa.

”Yhteisesti koetuilla tilaisuuksilla voimme luoda yhteisöllisyyden tunnetta, ehkäistä yksinäisyyttä ja lisätä arjen toiminnallisuutta asumispalveluyksikön asiakkaiden keskuudessa. Toivomme myös tavoittavamme virtuaalitodellisuuden keinoin uusia yleisöjä”, kertoo Turun filharmonisen orkesterin tuottaja Heidi Pulkkinen.

Virtuaalikonserttikiertueen tarkat päivämäärät ja kohteet julkaistaan myöhemmin syksyllä.


kuva: Kuva: Kim Matthäi Leland / Copenhagen Phil

Uutinen

Open Orchestran kappalelista

John Williams, Edvard Grieg, Wolfgang Amadeus Mozart ja paljon muuta!