Muuta tekstin kokoa:

Ville Matvejeff johtaa Sinfonia Concertanten

Turun filharmoninen orkesteri esiintyy kapellimestari Ville Matvejeffin johdolla perjantaina 11.9. klo 19 Konserttitalossa. Matvejeff korvaa aiemmin konsertin kapellimestariksi ilmoitetun Ryan Bancroftin. Solisteina nähdään viulisti Matti Koponen ja alttoviulisti Ilari Angervo.

Ilta alkaa György Ligetin Romanialaisella konsertolla. Teoksessa Ligeti on käyttänyt lähtökohtana kansanmusiikista ammennettuja aineksia. TFO:n konserttimestari Matti Koponen ja RSO:n alttoviulun äänenjohtaja Ilari Angervo yhdistävät voimansa seuraavaksi kuultavassa Wolfgang Amadeus Mozartin valloittavassa Sinfonia Concertantessa. Ilta päättyy Mozartin sinfoniaan nro 38, lisänimeltään ”Prahalainen”.

Ville Matvejeff on vakiinnuttanut asemansa laaja-alaisena muusikkona sekä yhtenä Suomen menestyneimmistä nuoren polven kapellimestareista. Sibelius-Akatemiassa (MuM) ja Espoon musiikkiopistossa opiskellut Matvejeff aloitti tammikuussa 2014 Jyväskylä Sinfonian ylikapellimestarina ja syyskuusta 2019 lähtien hän on toiminut Savonlinnan Oopperajuhlien taiteellisena johtajana.

Matti Koponen on toiminut freelancerina monissa Suomen ammattiorkestereissa. Elokuussa 2018 Koponen aloitti Turun filharmonisen orkesterin konserttimestarina. Lisäksi Koponen toimii yhtenä Savonlinnan oopperajuhlaorkesterin konserttimestareista.

Lue lisää