Muuta tekstin kokoa:
Uutinen

TFO mukana Saavutettavat orkesterit -hankkeessa

Hankkeessa kehitetään orkesterien toimintaa ikäihmisten parissa Suomessa ja Isossa-Britanniassa.

Maanantai, helmikuu 10, 2020 - 11:50Turun kaupunki on mukana maailmanlaajuisessa taide- ja ilmastoprojekti Beethoven Pastoral Projectissa Turun filharm… https://t.co/3p0ZR5tTrx

Twitter
Uutinen

Konserttilipulla bussiin ja kirjastokortilla konserttiin

Yhteistyössä Föli ja Turun kaupunginkirjasto. 

Uutinen

Tähtiviulisti Julian Rachlinin päävierailijakausi jatkuu vuoteen 2022 asti

Julian Rachlin on vieraillut Turussa vuodesta 2015 alkaen.

Uutinen

Puhallinmusiikkia Olli Leppäniemen ja Yehuda Giladin kanssa

Mestari ja kisälli to 27.2. klo 19.

Uutinen

Haastattelu: Pekka Kuusisto

Mitä kuuluu?
En ole vähään aikaan ollut Turussa, hienoa olla täällä. Olen innoissani, että saamme esittää Nielsenin konserton – sitä ei soiteta niin usein, kuin mielestäni teos ansaitsisi. Soitan Nielsenin konserton kolmen viikon päästä Chicagon sinfoniaorkesterin kanssa, joten on hienoa, että konsertto tulee tunnetummaksi sielläkin.

Uutinen

Turun kaupunki osallistuu maailmanlaajuiseen Beethoven Pastoral Projectiin

Projektiin osallistutaan TFO:n Beethoven-konserteilla. 

Uutinen

Valoisien kesäöiden musiikkia

To ja pe 6.-7.2. 

Uutinen

Lisäesitys loppuunmyytyyn Muumiperheen lauluretki -konserttiin

La 28.3. klo 13. Lipunmyynti avattu.

Uutinen

Nappaa ystävänpäivän lipputarjoukset!

Tarjoukset voimassa 5.-14.2.2020.

Uutinen

Sound and Simplicity: Suomen ensiesitys!

Poul Rudersin harmonikkakonserton Suomen ensiesitys Bjarke Mogensenin kanssa to 16.1.

Uutinen

Seuraa verkkokonserttia täältä!

Seuraa suoraa verkkokonserttia 9.1. täältä

Videot

Open Orchestra: Koe, millaista on olla patarumpujen vieressä - TFO 360!

Videot

Open Orchestra: Kurkista lyömäsoitinryhmän keskelle - TFO 360!

Videot

Uppoudu orkesterin sisälle - TFO 360!

Videot

Mikä on Open Orchestra?

Videot

Sinfonia palloiluhallille! 15.9.2018

Videot

Leif x 3!

Videot

Kausikortit myynnissä 7.9.2018 asti

Videot

Syksy | Höst | Autumn 2018

Torstai, helmikuu 13, 2020 - 15:59Edessä kaksi loppuunmyytyä iltaa päävierailija Julian Rachlinin ja pianisti Denis Kozhukhinin kanssa! Jos et saanut lippua konsertteihin, voit katsoa lähetyksen huomenna 14.2. verkosta: https://www.tfo.fi/fi/live Verkkolähetyksen väliajalla keskustellaan Beethovenista Julian Rachlinin kanssa.

Facebook

Tiistai, helmikuu 11, 2020 - 11:02Rokkaava, hullu nero, ihmissielun tulkki, kapinallinen, kohtalokas, kuolematon, julistava, rullaava, tukka, veli, heviä, jääräpää, kuuro, ironinen, ärhäkkä, harpunvieroksuja, mainio, keskittymään auttava, sympaattinen. Muun muassa näillä sanoilla me kuvailemme Ludwig van Beethovenia! Millä sanalla sinä kuvailisit Beethovenia ja hänen musiikkiaan? Kommentoi alle! Tämän viikon konserteissa 13.-14.2. juhlitaan säveltäjää Julian Rachlinin kanssa: https://www.tfo.fi/fi/tapahtuma/onnea-beethoven-250

Facebook

Maanantai, helmikuu 10, 2020 - 12:11Turun kaupunki on mukana maailmanlaajuisessa taide- ja ilmastoprojekti Beethoven Pastoral Projectissa meidän tämän viikon Beethoven-konserteillamme! 🙌🌱🌿 Projektin tarkoituksena on lisätä ilmastotietoisuutta sekä ihmisen ja luonnon välistä yhteyttä ja projekti rakentuu Beethovenin luontosuhdetta kuvaavan Pastoraalisinfonian ympärille. Projektista voit lukaista lisää täältä: https://pastoralproject.org/

Facebook

Sunnuntai, helmikuu 9, 2020 - 09:11Tammikuussa Tanskan TV2-kanava teki ohjelmaa Turussa Sound and Simplicity -teoksesta Bjarke Mogensenin ja Christian Kluxenin kanssa. Olitko konsertissa? Ohjelma katsottavissa verkosta ja kaupan päälle kielikylpy! 🇩🇰 😄

Facebook

Perjantai, helmikuu 7, 2020 - 16:47Huomenna kuullaan italialaisten myöhäisromantikkojen ihania sävellyksiä! Tervetuloa!

Facebook

Torstai, helmikuu 6, 2020 - 17:35"Carl Nielsenin viulukonsertto on megalomaaninen. Jos olet viulisti, ja haluat soittaa musiikkia, joka yrittää päihittää koko maailman yhden kappaleen aikana, valitse silloin Nielsenin konsertto." Näin kuvailee viulisti Pekka Kuusisto tänään ja huomenna kuultavaa solistiteostaan. 💎 Tervetuloa konsertteihin! 👉 Pohjoisen valo 6.-7.2. klo 19 Konserttitalossa 👉 Osta liput: https://www.lippu.fi/artist/tfo-pohjoisen-valo/ tai ovelta tuntia ennen 👉 Lue koko juttu: https://www.tfo.fi/fi/uutiset/2020-02-06_haastattelu-pekka-kuusisto

Facebook

Tiistai, helmikuu 4, 2020 - 17:16Nappaa Konserttitalon myynnistä ystävänpäivän lipputarjoukset! 💕💕 Lähestyvän ystävänpäivän kunniaksi liput kaksi yhden hinnalla konsertteihin Vive la France! pe 6.3. sekä Serenadi pe 13.3. Tarjouksella saat 2 lippua hintaan 24 euroa, ja etu on voimassa 5.-14.2.

Facebook

Tiistai, helmikuu 4, 2020 - 11:03Helsingin Sanomien kevään konserttivinkeissä tämän viikon Pohjoisen valo -konsertit 6.-7.2., kun Outi Tarkiaisen Yön auringon variaatiot kuullaan ensimmäistä kertaa Suomessa!

Facebook

Perjantai, helmikuu 14, 2020 - 16:34Illan konsertti verkossa: https://t.co/gPRsHF5cCt

Twitter

Maanantai, helmikuu 10, 2020 - 11:50Turun kaupunki on mukana maailmanlaajuisessa taide- ja ilmastoprojekti Beethoven Pastoral Projectissa Turun filharm… https://t.co/3p0ZR5tTrx

Twitter

Maanantai, helmikuu 10, 2020 - 11:50The City of Turku is contributing to the Beethoven Pastoral Project, a worldwide art and climate project, in the fo… https://t.co/nyaQUpq95I

Twitter

Maanantai, helmikuu 10, 2020 - 11:48@EliasAarnio Hei, lähetyksen alussa oli teknisiä ongelmia, pahoittelemme suuresti! Toivottavasti konsertti kuitenki… https://t.co/VCNsSHf2hg

Twitter

Perjantai, helmikuu 7, 2020 - 17:07Illan konsertti suorana verkossa klo 19 alkaen: https://t.co/ocsRQecnHf

Twitter

Torstai, helmikuu 6, 2020 - 18:31RT @radCarice: Super to attend the (free!) final rehearsal for tonight's @TurkuPhil 'Northern Light' concert. Enjoyed it all, but the Niels…

Twitter

Torstai, helmikuu 6, 2020 - 18:31@radCarice Glad to hear you enjoyed the piece!

Twitter

Tiistai, helmikuu 4, 2020 - 18:10Nappaa Konserttitalon myynnistä ystävänpäivän lipputarjoukset! Tarjous on voimassa 5.-14.2. https://t.co/63mSj77DXV https://t.co/f5tGizJ3RN

Twitter

Perjantai, helmikuu 14, 2020 - 09:26Hyvää ystävänpäivää! 💖 #musiikkiakaikillekorville #turkuphilharmonic #ystävänpäivä #allahjärtansdag #valentinesday2020

Instagram

Torstai, helmikuu 13, 2020 - 17:30Verkkolähetyksen väliajalla huomenna 14.2. keskustellaan päävierailija Julian Rachlinin kanssa Beethovenista. Mikä on Rachlinin varhaisin muisto säveltäjän musiikista? Entä miten hän kuvailisi Beethovenia yhdellä sanalla? Muista katsoa! ▶️ tfo.fi/live. Molemmat konsertti-illat 13.-14.2. ovat loppuunmyytyjä. #beethoven250 #julianrachlin #turkuphilharmonic

Instagram

Tiistai, helmikuu 11, 2020 - 11:30Ihana Ludwig van Beethoven! 💖 Muun muassa näillä sanoilla me kuvailemme säveltäjää ja hänen tuotantoaan. Millä sanalla sinä kuvailisit Beethovenia ja hänen musiikkiaan? Kommentoi alle! ✍️ Tällä viikolla juhlitaan: Onnea, Beethoven 250! -konsertit Julian Rachlinin kanssa 13.-14.2. klo 19. Perjantai on loppuun varattu, torstaille löytyy muutamia paikkoja. #turkuphilharmonic #beethoven250 #beethoven

Instagram

Perjantai, helmikuu 7, 2020 - 13:59Hyvää viikonloppua! ☂️☁️ Epävarmasta säästä riippumattomia vapaa-ajan vinkkejä löytyy konserttikalenteristamme. 😉 #turkuphilharmonic #linkkiprofiilissa

Instagram

Torstai, helmikuu 6, 2020 - 17:19"Carl Nielsenin viulukonsertto on megalomaaninen. Jos olet viulisti ja haluat soittaa musiikkia, joka yrittää päihittää koko maailman yhden kappaleen aikana, valitse silloin Nielsenin konsertto." Näin kuvailee viulisti Pekka Kuusisto tänään ja huomenna kuultavaa solistiteostaan. 💎 Tervetuloa konsertteihin! 👉 Pohjoisen valo 6.-7.2. klo 19 Konserttitalossa ja pe 7.2. suorana verkossa tfo.fi/live. #turkuphilharmonic #carlnielsen #violin #pekkakuusisto #concertnight

Instagram

Maanantai, helmikuu 3, 2020 - 14:13Tuut! 📯 Tällä viikolla riittää tekemistä, kun pääsemme pohjoismaisen ohjelmiston kimppuun. Säveltäjäniminä Tarkiainen (Suomen ensiesitys) - Nielsen - Sibelius. Loppuviikosta kaksi esitystä, tule kuuntelemaan! #turkuphilharmonic #sibelius #nielsen #outitarkiainen #tälläviikolla #menovinkki #konsertti #turku #åbo

Instagram

Torstai, tammikuu 30, 2020 - 14:31Arkiviikkoihimme kuuluu koko orkesterin yhteisiä harjoituksia, stemmaharjoituksia omassa instrumenttiryhmässä sekä henkilökohtaista harjoittelua. Ja kaikki huipentuu tietenkin konsertti-iltaan! 🎯💯💎 #turkuphilharmonic #orkesterielämää #orchestralife #muusikonelämää #arki

Instagram

Keskiviikko, tammikuu 29, 2020 - 15:56Meillä on joka viikko uusi konsertti, joten joka viikko työskentelemme uuden ohjelmiston, kapellimestarin ja solistin kanssa. 💪🙌 Tänään alkoi harjoitusperiodi perjantain Music of Eva Dahlgren -iltaa varten. Konsertti on loppuunmyyty. #turkuphilharmonic #orkesterielämää #orchestralife #muusikonelämää #arki #justanotherdayatwork

Instagram